Anteeksi lukijat, kun olen ollut niin laiska kirjoittaja.. elämä on vaan niin tylsää tällä hetkellä että juttua on vaikea keksiä.. uutta juttua tulossa piakkoin. bis dann tsüss!

tää tosiaan on paha, mut yritetään.

1. Olen vähän niin kuin aktiopotentiaali eli hermoimpulssi, toisin sanoen toimin kaikki-tai-ei mitään periaatteella. Joko toimin turboteholla, teen koko ajan jotain, käyn ylikierroksilla, olen ylienerginen tai sitten en jaksa tehdä mitään. Tämä on joissain tilanteissa tietenkin etu kun pistää itsensä likoon 100 %, mutta on siitä koitunut harmiakin. Tällaisia tilanteita ovat mm. huoneen siivoaminen, jonka jätän tekemättä lähes aina kun olisi siihen tarve sillä en vaan voi järjestellä vaan minun pitäisi aina tehdä suursiivous mikä veisi aikaa ja mikä ei kuitenkaan niin hauskaa ole. toinen asia joka jakaa minut kahtia on nukkuminen: joko nukun paaaaljon tai en nuku lainkaan (vrt. puolen vuoden unettomuus). Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä mutta tällaista kahtiajakoa on minussa havaittavissa monella saralla..

2. Tuosta edellisestä tuli sitten mieleen että inhoan siivoamista yli kaiken. pieni sotku tuntuu aika kodikkaaltakin, mutta toki minunkin sietokyvyllä on rajansa…

3. rakastan silmälaseja ja hammasrakoa miehellä! hammasrako on siis etuhampaiden välissä oleva pieni rako.. en ole koskaan ymmärtänyt miksi niin moni ihminen käyttää piilolinssejä. silmälasit on hot!

4. rrrakastan jädeä! kesällä sitä tulee syötyä tonneittain… erityiset favouriteni ovat magin minttusuklaa ja vanhanajan vanilja. Papa giovannissa tykkäsin vadelmasorbetista.

5. viihdyn aika paljon yksikseni kunhan kaverinani on mielenkiintoinen kirja.

6. Minullakin on todella suuri tiedonjano ja olen huomannut lähiaikoina että analysoin koko ajan ihmisten käyttäytymistä. Parhaiten psykologiaa oppii kun tarkkailee ihmisiä ja pohtii miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. olen huomannut, että tämä pohdiskelu auttaa myös vahvistamaan itseä, kun tajuaa olla ottamatta kaikkea itseensä (esim. työelämässä).ihmisethän purkavat omaa pahaa oloaan mitä kummallisemmin keinoin.

7. Minulla on ollut aina kyky nähdä valoa tunnelin päässä. nyt se tuntuu kuitenkin aika vaikealta. on vaikea hyväksyä sitä, että tämä maailma on epäoikeudenmukainen. (tästä lisää myöh.)

Hei vaan pitkästä aikaa. aika jähmeeltä tuntuu taas kirjottaa kun on ollu niin pitkiä pausseja. Aikamoista angstailuu tässä lähipäivinä ollu (ei sais kyl kirjottaa mitään adrenaliinipuuskissa, ku tulee sellaista tilitystä et huh..) mutta nyt ollaan iloisemmissa tunnelmissa. Budapestissa olin tosiaan viikon perheeni kanssa -(siis miinus) lellu. tulin juhannukseksi takaisin suomeen ja ne jäi sinne sit viel päiväks pidempään. Baareja ja yökerhoja ei, yllätys yllätys, tullut nähtyä juurikaan, mutta ravintoloita kyllä. Tokaiji viinin ensikosketus oli karmaiseva kun joi tähdetöntä sellaista (maistui ihan etikalle), mutta kun maistoi 5 puttonin Tokaijia niin se oli aivan taivaallista! nam. Jos Peetulle pitäis vielä suositella jotain kaupunkia, niin kyllä Budapest on näkemisen arvoinen! siellä ei nähnyt rumia rakennuksia, vaan maisemat oli kuin jostain sadusta: epätodellisen kauniita. Ilman maisemia tuntui välillä kuin olisi ollut Suomessa, kun ihmiset oli todella samantyylisiä kuin suomalaiset: sori stereotypisointi, mut aika rauhallisia jne.. Budapesthän koostuu kahdesta osasta: Budasta, jossa meidän hostelli sijaitsi ja joka oli vähän snobimpaa aluetta kuin Pest, jossa kaikki kaupat ja kahvilat ym sijaitsivat. Pestin puolella oli siis käsittääkseni keskusta. siellä oli ihania antiikkiliikkeitä ja pikkuputiikkeja, söpöjä kahviloita ja ruoka suhteellisen halpaa. ihmettelin kyllä vaatteiden hintatasoa kun oli melkein yhtä kallista kuin suomessa. niin ja asiakaspalvelusta pitää sen verran marista, sillä siellä ei tosiaan tunnettu sellaista käsitettä vai johtuiko huono palvelu kenties siitä että olimme ulkomaalaisia? en tiedä, mutta palvelun pitäisi ollla yhtä hyvää kaikille kansalaisuudesta viis. budapestissa oltiin joku 3 päivää, joten en siitä nyt enempää oikeen pysty kertomaan.

Pari päivää oltiin sitten Balaton järvellä, joka on hieno rantakaupunki. eipä siellä kyllä muuta tekemistä ollutkaan kuin kävellä tai löllötella rannalla ja käydä välillä pulahtamassa turkoosin värisessä valtavassa balaton järvessä. aika kävi pitkäksi vaikka oltiinkin siellä vaan vähän aikaa, mutta eihän sitä jaksa rannalla montaa päivää pötköttää.

eli tämä oli ihan mukava ja rentouttava reissu!

huhhuh, kyl toi on sellanen psyykkinen ja fyysinen koettelemus toi koe, et tuntuu et sen viiden tunnin aikana kuluu niin loppuun et vois nukkuu seuraavan kuukauden putkeen. KOE MENI AIKA HUONOSTI! siinä ei taaskaan ollu oikeestaan yhtään kysymystä pääsykoekirjasta ja koko koe käsitteli vanhuksia! mä en tiedä niistä oikeestaan mitään, ja mikä naurettavinta pääsykoekirjassa niistä ei juuri ole mainittu mitään. Inhoon tota ku pitää olla aina joku teema jonka ympärille kaikki kysymykset asettuu. Inhoon sitä, et ku ne vois kysyy kaikkee uutta mielenkiintosta ni ne kysymykset on tosi absurdeja eikä pääsykoekirjasta juuri ole apua! aaargh. saa mut ja monet muut ahkerat yrittäjät, jotka osaa kirjan unissaankin ulkoa, vihaseks. AINII ja sit tänä vuonna ne oli tehny sellasen "kivan" yllärin, nimittäin monta sivuu pitkä aineisto teksti vanhuksista ja siihen liittyvii kysymyksii. jos oisin lukenu sen koko aineiston siihen ois menny puol tuntii, joten päätin vaan silmäillä ja keskittyy enemmän fyssaan ja kemmaan.

toisaalta, nyt mul rauhallinen olo, toisin ku viime vuonna. tiedän tehneeni kaikkeni ja tiedän etten pysty parempaan kun noi kokeet on mitä on. ja oon ilonen siitä etten panikoinu hirveesti ainakaan, vaikka koe osoittautukin tosi kieroks ja oudoks. vähän laskeskelin et mul voi olla minimaaliset mahdollisuudet päästä, mut en odota todellakaan mitään. Taso on korkea eikä virheitä juuri sallita. paineen alla tekee kuitenkin aina hulluna typeriä virheitä + et aika ei riitä mihinkään syvällisiin pohdintoihin.. jos ei nyt tärppää ni sit uudet kuviot kehiin. ei tässä mitään järkeä oo.

1. RÖNTGENKUVAUS

• perustuu röngensäteiden erilaiseen absorptioon eri kudoksissa.
• Röngensäteet tuotetaan röntgenputkessa ja ne ohjataan tutkittavaan henkilöön. ennen kuin niiden annataan osua potilaaseen tulee sädekimppu rajata vahvistuslevyjen ja kaihtimen avulla, siten että pehmeäsäteily joka turhaan rasittaisi tutkittavaa mutta ei vaikuttaisi kuvan syntyyn rajataan pois ja vain sitä kohtaa mistä ollaan kiinnostuneita säteilytetään. näin saadaan tarkka kuva kuvattavasta kohteesta, sillä sironnut säteily on vähäisempää. Tarkkuuteen vaikuttaa myös fokuskoko eli se koko miltä röngensäteily ohjataan potilaaseen: mitä pienempi fokus sitä tarkempi kuva saadaan.
• Absorption tehostamiseksi voidaan potilaalle antaa jotain varjoainetta kuten Bariumia.
• Parhaiten röntgenkuvaus soveltuu rajapintojen kuvaukseen joilla on erilainen absorptiokerroin ja jotka siten erottuvat kuvissa paremmin toisistaan.
• kuvat otetaan filmille tai digitaalisesti levylle.
• DSA menetelmässä otetaan potilaasta kaksi kuvaa toinen varjoaineen kanssa ja toinen ilman sitä. kun kuvat vähennetään toisistaan saadaan varjoaineen merkitsemät alueet esiin.

2.TIETOKONETOMOGRAFIA

• perustuu myöskin röntgensäteilyn erilaiseen absorptioon eri kudoksissa.
• se kuitenkiin eroaa tavallisesta röngenkuvauksesta siinä, että röngenputki ja ilmaisin liikkuvat koko ajan potilaan ympärillä ja kudos jota kuvataan ajatellaan matriisiksi jonka pintaa annetaan röntgenvuon pyyhkiä. Matriisi koostuu vokseleista joiden pikseleihin liitetään myy, joka kuvaa sen vokselin absorptio-ominaisuuksia. Jokaisesta ilmaisimesta viedään absoptiotiedot tietokoneen muistiin ja kuva muodostetaan kuvanmuodostusohjelmalla digitaalisesti.
• TT-kuvassa ikkunan TT-luvun ylärajan yläpuolella olevat osat näkyvät vaaleina ja alapuolella olevat tummina. Vertailukohtana toimii vesi jonka TT-luku on 0, luun on 1000, rasvan -100 ja ilman -1000. Mitä suurempi TT-luku on sitä tehokkaammin kudos absorboi säteilyä.
• soveltuu erityisesti liikunta ja tukielimistön sekä keskushermoston kuvaukseen.

3. ISOTOOPPIKUVAUS

• potilaalle annetaan jotain radioaktiivista varjoainetta, joka kerääntyy tiettyyn kudokseen ja hajotessa lähettää gammasäteilyä. esim.  Luustokuvauksessa  Tc isotooppia liitetään fosfaattiyhdisteeseen, joka puolestaan osallistuu luuston aineenvaihduntaan ja kerääntyy siten luustoon. Jos luustossa tapahtuu jotain patologista sen aineenvaihdunta lisääntyy ja siten sieltä lähtee enemmän gammakvantteja ja näin patologinen kohta näkyy gammakuvassa kirkkaampana kuin muut kohdat.
• kollimaattorin avulla estetään vääristä suunnista tulevien gammakvanttien pääsy ilmaisimeen. Gammakvanttien osuessa Na-J-tuikekiteeseen siinä syntyy valopulssi jonka valomonistinputket rekisteröivät ja vahvistavat. Pulssinkorkeusanalysaattorin avulla voidaan rajata liian suuriin tai pieniin energioihin liittyvät pulssit. Kuva muodostetaan gammakameran avulla.

SPET-tutkimus

• perustuu myös gammasäteilyn rekisteröintiin, mutta siinä gammakamera pyörii koko ajan kohteen ympärillä ja rekisteröi siihen tulevia gammakvantteja. Näin saadaan läpivalaisukuva kohteesta.
• menetelmä sopii paksujen elimien kuvaukseen

PET-kuvaus

• perustuu sellaisen radioaktiivisen aineen antamiseen, joka hajoaa beta+ hajoamisella. Siinä syntyy positroni, joka törmää väliaineen elektroniin ja tapahtuu annihilaatio (parinmuodostus) ja syntyy kaksi gammakvanttia joilla on sama energia ja jotka kulkevat vastakkaisiin suuntiin. Tutkittavan kudoksen ympärillä olevat kaksi ilmaisinta (asetettu vastakkain) hyväksyvät vain ilmaisimiin samaan aikaan tulevat gammakvantit ja näin saadaan sen alueen välinen suora esiin missä hajoaminen on tapahtunut. Ilmaisimia voidaan laittaa myös suuri joukko kohteen ympärille jolloin saadaan suurempi laskentatehokkuus.
• PET-kuvaus on tarkempi kuin gammakuvaus kun kuvataan paikallaan pysyvää kohdetta.
• radioaktiivisia aineita ovat 15O, 13N, 11C ja 18F. Näiden isotooppien tuotantoon käytetään syklotroni ja tandem-van de Graaf-kiihdyttimiä. merkitsemällä CO:ta O:lla voidaan mitata veritilavuuksia. Merkitsemällä vettä tai hiilidioksidia O:lla voidaan mitata veren virtausta kudoksessa ja merkitsemällä deoksiglukoosia F:llä voidaan mitata eri kudosten energia-aineenvaihduntaa.

4. ULTRAÄÄNITUTKIMUS

• perustuu ultraäänen takaisinheijastumiseen rajapinnoista. Kuva muodostetaan äänen mukaan.
• anturin (kampa-,sektori- tai kaarianturi) ultraäänikide lähettää tietyn suuruista ultraääntä ja vastaanottaa samaan aikaan kudoksien rajapinnoilta palaavaa ääntä. Se lähettää värähtelyjä ja vastaanottaa ääntä n. 20 krt sekunnissa joten kuva voidaan nähdä reaaliaikaisena. anturin ja ihon välillä tulee olla hyvä kontakti joten siihen laitetaan esim. geeliä. ääni vahvistetaan ja kaiut sijoitetaan kuvamonitorille.
• A-menetelmässä kaikujen paikat näkyvät kuvaruudussa kirkkaina piikkeinä, joiden etäisyydet vastaavat rajapintojen etäisyyksiä. B-menetelmässä kaiut nähdään kirkkaina pisteinä. M-menetelmä esittää rajapinnan liikettä harmaasävytettynä. Koordinaatit ovat kudossyvyys ja reaaliaika.
• kuvaus soveltuu hyvin esim. sikiön kuvaamiseen sillä se ei vahingoita sikiötä. anturin ja kohteen väliin ei saisi jäädä luuta tai kaasua, sillä ne ovat pehmeän kudoksen kanssa lähes täydellisiä ultraäänen heijastajia ja näin kuvaa ei saada niiden takana olevista kudoksista.

Doppler-kuvaus

• perustuu lähtevän ja palaavan äänen taajuuden vaihteluihin ja tällöin kaiut tuovat tietoa pinnan liikkeistä. Kun veri lähestyy ääntä sen taajuus kasvaa ja jos ne kulkevat poispäin taajuus pienenee.
• doppler-laite vähentää lähtevän taajuuden vastaanotetusta ja ääni vahvistetaan vahvistuselektroniikan avulla ja kuullaan kovaäänisestä tai nähdään oskilloskoopin avulla.
• kun anturi liitetään liitetään B-kuvaa muodostavaan monikideanturiin saadaan väridoppler-laite, jossa pisteet näkyvät punaisina tai sinisinä riippuen siitä mihin suuntaan veri liikkuu. Tämä menetelmä soveltuu verenvirtauksen kuvaamiseen ja siten sydänsairauksien diagnoosiin.

5. MAGNEETTIKUVAUS

• perustuu atomiytimien momenttivektorin suuntautumiseen magneettikentän suuntaan kun se tuodaan ulkoiseen magneettikenttään. vedyn, typen ja fosforin ytimillä on merkitystä kuvantamisessa, sillä niillä on sopiva magneettinen momentti ja elimistössä on näitä aineita paljon (H2O) ja niiden spin on 1/2 joten niiden lähettämiä signaaleja on helppo tutkia.
• ydinmagneettinen momenttivektori muodostaa tietyn suuruisen kulman ulkoiseen magneettikenttään nähden ja vektori pyörii kentän ympäri siten, että se poikkeaa tämän kulman verran. Tätä taajuutta kutsutaan larmor-taajuudeksi.
• jos radiotaajuisen kentän taajuuden suuruus on saman suuruinen kun larmor-taajuus, ydinmagneettinben momenttivektori voi siirtyä korkeampaan energiatilaan ja kääntyä ympäri riippuen spin tilasta ylös tai alas. tätä kutsutaan ydinmagneettiseksi resonanssiksi (NMR). Ytimillä jotka ovat samassa tasossa ja jossa magneettivuon tiheys on vakio, on sama larmor-taajuus ja sama energiaero spin ylös ja alas tilojen välillä lähettävät samanlaisen signaalin ja näin saadaan kuva leikkeestä.
• kuva voidaan muodostaa relaksaatioaikojen, protonitiheyden ja kemiallisen siirtymän avulla. pitkittäisellä relaksaatioajalla tarkoitetaan magnetoiumisvektorin paluuta alkuperäiseen suuntaansa ja poikittaisella magnetoitumisvektorin vähenemistä nollaa kohden. syöpäkudosten relaksaatioajat ovat pienempiä kuin normaalin kudoksen. kontrastiaineilla voidaan pienentää relaksaatioaikoja.

VALOMIKROSKOPIA

• perustuu valon amplitudin vaihteluihin eri aineissa sen lävistäessä näytteen.
• rakenne: valo ulee näytteeseen sen alapuolelta ja se ohjataan siihen projektorilinssien avulla. näyte sijaitsee ristisiirtopöydällä. kuvan muodostetaan objektiivilinssin avulla, joka sijaitsee näytteen yläpuolella. Objektiivista valon säteet kulkevat okulaariin, joka suurentaa kuvaa vielä entisestään. Okulaarin suulta kuvaa voidaan tarkastella. Kokonaissuurennos on n. 100-1000 kertainen ja erotuskyky n. 0,2 mikrometriä.
• naytteen valmistus: näyte tulee värjätä, sillä se suurentaa kuvan kontrastia ja siten saadaan näkyviin solun osat paremmin. yleisin väriaine on hematoksyliini. värjäysmenetelmiä ovat yksinkertainen värjäys, jossa väriaine kiinnitetään merkkiaineeseen; suora-vasta-aineleimaus, jossa väriaine kiinnitetään vasta-aineeseen, joka hakeutuu merkkiaineen yhteyteen ja värjää siten sen; epäsuora-vasta-aineleimaus, jossa näytteeseen liitetään ensiksi vasta-ainetta ja toisessa vaiheessa saadaan vasta-aineeseen liittymään väriaine. Tämän j’lkeen näyte tulee kiinnittää eli fiksata. siinä näyteeseen liitetään kiinnitysliuos, joka kiinnittää solun osat paikoilleen, estää solun omien entsyymien hajottavaa vaikutusta ja edistävät väriaineen kerääntymistä. tämän jälkeen näyteet valetaan parafiiniiniin (parafiinileike) tai jäähdyttämällä ne typen avulla (jääleike). valamisen jälkeen näyte leikataan sopivan kokoiseksi ja kiinnitetään lasille.

tapoja tuottaa kontrastia:

1. vaihekontrastimikroskopia

• solun eri osat taittavat valoa eri tavoin. näin näyteen lävistäneeseen valoon syntyy vaihe-eroja ja kun nämä taittumattomat säteet sammutetaan interferenssin avulla saadaan kuva taittavista rakenteista.

2. Pimeäkenttämikroskopia

• valo ohjataan näyteeseen sivulta ja normaali mikroskooppi kuva sammutetaan ja otetaan tarkasteluun taittuneiden säteiden muoostama kuva.

3. Interferenssimikroskopia

• valon nopeus taitekertoimiltaan erilaisissa aineissa on erilainen, joten näytteen lävistäneeseen valoon syntyy vaihe-eroja, jotka voidaan interferenssin avulla sammuttaa.

4. Fluoresenssimikroskopia

• näyteeseen ohjataan tietyn aallonpituuden omaavaa fluoresenssia herättävää valoa esim. uv-valoa. näytteessä syntyy viritystiloja joiden purkautuessa syntyy korkeampitaajuista fluoresenssivaloa. kun alkuperäinen valo suodatetaan pois saapuu ilmaisimelle vain tiettyjen kohteiden lähettämää fluoresenssivaloa. fluoresenssinäytteet tulee varjätä fluorokromeilla. kuvien laatua huonontava tekijä on kuitenkin autofluoresenssi eli joidenkin aineiden itsestään ilman väriainetta lähettämä fluoresenssi.

5. laserkonfokaalimikroskopia

• laser valo ohjataan näyteeseen piste pisteeltä ja jokaisesta pisteestä johdetaan valo vuorollaan detektorille. laser herättää myöskin fluoresenssia ja kuva muodostetaan tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla.

ELEKTRONIMIKROSKOPIA

1. TEM eli läpäisyelektronimikroskooppi

• kuva muodostetaan näytteen läpi kulkeneiden elektronien avulla.
• elektronien läpikulku riippuu taas näytteen paksuudesta ja tiheydestä (ohuet kohdat läpäisevät paremmin elektroneja kuin paksut) Kontrastieroja voidaan kasvattaa värjäämällä näyte esim. raskasmetallisuoloilla mikä lisää sirontaa.
• rakenne: ylimpänä on elektronitykki jossa elektronit kiihdytetään ja päästetään tyhjöputkeen. elektonisuihku säädetään sopivaksi ja ohjataan näytteeseen kondensorilinssien (2 kpl) avulla. Apertuurien avulla kerätään suihkun reunalla kulkevat elektronit pois. näytteen alapuolella on objektiivilinssi, joka muodostaa kuvan ja joka suurennetaan välilinssien avulla. kuva muodostuu fluoresoivalle levylle ja se tallennetaan filmin avulla ja tarkastella okulaarilta tai tietokoneruudulta.
• näytteen valmistus: näyte tulee värjätä, jotta kontrastierot suurenisivat. lisäksi se tulee kiinnittää, valaa valuaineeseen (epoksihartsi) joka on monomeerimuodossa huoneenlämmössä mutta saadaan kovetettua esim. uv-valolla. kun näyte on valettu tulee siitä valmistaa ohutleikkeitä ultramikrotomilla ja kiinnittää kuparihilalle. näytteen täytyy olla ohut, jotta elektronit läpäisisivät näytteen. näyte voidaan tämän jälkeen vielä jälkivärjätä.
• valoisakenttäkuvauksessa kuva muodostetaan näytteen läpi siroamatta kulkeneiden elektronien avulla ja pimeäkenttäkuvauksessa sironneiden elektronien avulla. elektroni intensiteetin ja valotusajan tulee olla pieni, jotta se ei vahingoittaisi näytettä.
• suurennos voi olla miljoonakertainen ja erotuskyky 0,12-2 nm

2. SEM eli pyyhkäisyelektronimikroskooppi

• näytteen pintaa pyyhkäistään elektronisuihkulla ja kuva muodostetaan näytteen pinnasta irronneiden sekundaarielektronien avulla, joiden määrä riippuu pinnan epätasaisuuksista ja takaisinsironneiden elektronien avulla, joiden määrä riippuu pinnan atomien järjestysluvuista.
• rakenne muistuttaa paljon TEMiä, sillä siinäkin on elektronitykki, mutta kondensorilinssejä ja apertuureja on 3 kpl kutakin kun TEMissä oli 2 kutakin. pohjalla on näyte, josta elektronit kulkevat detektoriin (SE- tai BSE-detektoriin) ja valomonistinputkeen jossa syntyy valopulssi joka vahvistetaan vahvistimen avulla ja kuva muodostetaan katodisädeputkelle.
• näytteen valmistus: etenee valuvaiheeseen samalla tavalla kuin TEM:in, mutta sitä ei tarvitse valaa eikä leikata sillä elektronien ei tarvitse läpäistä näytettä. Näyte tulee kuitenkin pinnoittaa eli tehdä sähköäjohtavaksi esim hiilellä tai sopivalla metallilla. pinnoitus lisää SE-emissiota.
• kuvanmuodostus: elektronitykissä elektronit kiihdytetään korkeisiin jännitteisiin (kontrasti paranee, mutta saattaa vaurioittaa näytettä) ja kondensorilinsseillä elektronisuihkun koko supistetaan mahdollisimman ohueksi. erotuskyky määräytyy elektronisuihkun koon ja kirkkauden mukaan. SE elektonit kulkevat SE-detektoreihin ja BSE BSE-detektoriin. SE-kuvissa terävät särmät näkyvät kirkkaampina, sillä niistä irtoaa enemmän elektroneja (topografinen kuva). BSE-kuvissa raskaista alkuaineista muodostuneet kohdat näkyvät kirkkaampina kuin kevyistä, sillä niistä siroaa enemmän elektroneita (kompositiokuva).
• suurennos 1000-250000 kertainen.

KROMATOGRAFIA

• soluja tai soluelimiä erotellaan toisistaan siten, että liikkuva faasi kulkee paikallaan pysyvän faasin läpi ja aineiden erottuminen perustuu niiden jakautumiseen näiden kahden faasin välillä.

1. Paperikromatografia

• liikkuva faasi imeytetään paperille (stationaarifaasi), ja liuos nousee kapillaarivoimien avulla paperiin ja siten siinä olevat aineet kulkeutuvat eri korkeuksille paperia.

2. Ohutkerroskromatografia

• kiinteä faasi on ohuena kerroksena sidottu lasi- tai alumiinilevyn pinnalle, mutta toimii muuten samoin kuin paperikromatografia.

3. Pylväskromatografia

• kiinteä faasi on pakattu pylvääseen ja liikkuva faasi kulkee sen läpi tasaisella nopeudella.

4. Korkeapainenestekromatografia 

• siinäkin kiinteä aine on pakattu pylvääseen
• erottuminen perustuu aineen poolisuuteen. kiinteänä faasina toimii hydrofiilinen piiyhdiste ja liiikkuva faasi on silloin hydrofobinen neste.

5. Käänteiskromatografia

• toimii samalla tavalla kuin korkeapainenestekromatografia, mutta kiinteä faasi on hydrofobinen eli piiyhdiste johon on liitetty hiilivetyketjuja ja liikkuva faasi on hydrofiilinen neste.

6. Geelisuodatus

• perustuu aineiden kokoon
• kiinteässä faasissa on reikiä, jotka vain pienet liikkuvan faasin osaset voivat lävistää. näin isot hiukkaset kulkevat nopeammin perille geelin läpi.

7. Ioninvaihtokromatogafia

• aineet jakautuvat niiden sähkövarauksen mukaan niin että kiinteään faasiin on sidottu sähköisesti varattuja ryhmiä joko anioneja tai kationeja ja liikkuvan faasin aineiden vastakkaismerkkiset aineet sitoutuvat kiinteän faasin ryhmiin sähköstaattisesti.

8. Affiniteettikromatografia

• perustuu hyvin spesifeihin vuorovaikutuksiin esim. tietyn substraatin sitoutumiseen tietyn entsyymin aktiiviseen kohtaan.
• näin voidaan erotella esim. tietty proteiini satojen tuhansien proteiinien joukosta.

ELEKTROFOREESI

• aineet kulkevat paperin tai geelin läpi anodilta katodille tai päin vastoin ja niiden erottuminen toisistaan perustuu niiden kokoon ja varauksen suuruuteen.
• jos varaus on sama, molekyylit erottuvat niiden koon mukaan eli pienemmät hiukkaset kulkevat nopeammin väliaineen läpi.
• jos koko on sama, molekyylit erottuvat niiden varauksen mukaan eli suurempi varaus kulkee nopeammin väliaineenläpi kuin pieni varaus. 

SENTRIFUGOINTI

• dirrefentiaalisentrifugointi: seoksesta tehdään homogeeninen eli se murskataan esim. liuottimen avulla joka tekee reikiä solukalvoon, pakottamalla solut suurella paineella pienen aukon läpi tai ultraäänen avulla. tämän jälkeen liuos laitetaan sentrifugiin, jossa sitä pyöritetään korkealla kulmanopeudella ympyräliikkeessä ja solun osat kerätään talteen eri järjestyksessä.
• tiehysgradienttisentrifugointi perustuu aineiden erottelemiseen niiden tiheyden perusteella. koeputkeen laitetaan kerroksittain jotain liuosta siten että sen suurimmat pitoisuudet ovat pohjalla ja pienimmät pinnalla. koeliuos kaadetaan päällimmäiseksi, sitä pyöritetään ja siinä olevat aineet jakautuvat väliaineeseen vyöhykeittäin tiheytensä mukaisesti. Vyöhykkeistä mitataan aineiden pitoisuudet.

SPEKTROFOTOMETRIA

• mitattavaa ainetta tutkitaan sen läpi kulkevan valon intensiteetin avulla
• emissiospektrofotometriassa viritetään näytteen molekyylit lähettämään valoa jonka intensiteetti määritellään tietyllä aallonpituusalueella.
• absorptiospektrofotometriassa taas tutkitaan valon intensiteetin vähenemistä sen kulkiessa näytteen läpi.
• valmistetaan kaksi näytettä, jotka vastaavat muilta ominaisuuksiltaan toisiaan paitsi että nollanäyte ei sisällä tutkittavaa komponenttia. näyte laitetaan kyvettiin eli mittalasille 1 cm paksuiseksi kerrokseksi ja monokromaattorilla rajataan tietyn aallon pituuden omaava sädekimppu joka ohjataan näytteeseen.
• näytteitä vertailemalla voidaan mm määrittää tutkittavan komponentin konsentraatio liuoksessa.  

1. HIILIHYDRAATIT

• seroosin syljen amylaasi aloittaa pilkkomisen suussa, mutta ei ehdi vaikuttaa kauaa ennen kuin ruokapala nielaistaan. Amylaasi jatkaa pilkkomista mahassa, mutta ei ehdi sielläkään vaikuttaa kauaa ennen kuin hapan mahaneste tekee sen tehottomaksi.
• pohjukaissuolessa haiman rauhasrakkulasoluista erittyneen ruuansulatusentsyymipitoisen haimanesteen amylaasi-entsyymi jatkaa hiilihydraattien pilkkomista disakkarideiksi.
• ohutsuolen limakalvosta erittyvät disakkaridaasit jatkavat pilkkomista pohjukaissuolessa: maltaasi pilkkoo maltoosin kahdeksi glukoosi molekyyliksi, laktaasi laktoosin glukoosiksi ja galaktoosiksi ja sakkaraasi sakkaroosin glukoosiksi ja fruktoosiksi.
• monosakkaridit imeytyvät suolen epiteelisoluihin sekundaarisesti aktiivisella kuljetuksella (Natriumin imussa) ja epiteelisolusta soluvälitilaan fasiloituneella kuljetuksella kuljetusproteiinin (uniportti) avulla ja soluvälitilasta hiussuoniin diffuusiolla.
• kun glukoosin pitoisuus veressä kasvaa aterian jälkeen haiman insuliini (jonka eritystä aktivoi glukagoni, parasympatikus ja GIP) saa aikaan sen kulkeutumisen lihas-, rasva- ja maksasoluihin ja varastoitumisen glykogeeninä tai rasvasoluihin triglyserideinä. näin veren sokeripitoisuus pienenee.
• kun glukoosipitoisuus pienenee aterioiden välillä haimasta erittyvä glukagoni hormoni stimuloi glykogenolyysiä eli glykogeenin pilkkoutumista glukoosiksi ja siirtymistä maksasoluista vereen ja edelleen muihin kudoksiin (lihassolut käyttävät itse oman glukoosinsa energiantuottoonsa). näin veren sokeripitoisuus kasvaa. Glukagoni stimuloi myöskin glykoneogeneesiä eli glukoosin uudismuodostusta maksassa aminohapoista, glyserolista ja maitohaposta ja lipolyysiä eli triglyseridien hajoamista vapaiksi rasvahapoiksi ja glyseroliksi ja vapautumista vereen. Muita katabolisia hormoneita ovat adrenaliini, joka tehostaa myöskin glykogenolyysiä, glykoneogeneesiä ja lipolyysiä; kortisoli, joka tehostaa glykoneogeneesiä lisäämällä siihen tarvittavien maksaentsyymien määrää ja pilkkomalla muiden kudosten proteiineja aminohapoiksi ja siirtyy veriteitse maksaan glukoosin uudismuodostukseen; kilpirauhashormonit tehostavat glukoosin imeytymistä suolesta vereen; kasvuhormonit stimuloivat glykoneogeneesiä ja vähentävät glukoosin siirtymistä lihassoluihin; sympaattinen hermosto puolestaan tehostaa adrenaliinin eritystä lisämunuaisytimestä.

2. LIPIDIT

• sappisuolot muodostavat pohjukaissuolessa pisaroita, joihin rasva molekyylit liittyvät. Haimanesteen vesiliukoinen lipaasi entsyymi pääsee näin pilkkomaan rasvoja pohjukaissuolessa.
• rasvat eli triglyseridit pilkkoutuvat monoglyserideiksi ja vapaiksi rasvahapoiksi.
• lyhytketjuiset vapaat rasvahapot pääsevät suoraan imeytymään nukkalisäkkeiden hiussuoniin (passiivisella diffuusiolla).
• pitkäketjuisista rasvahapoista ja monoglyserideistä tehdään suolen limakalvon epiteelisolussa taas triglyseridejä, jotka pakataan kylomikroneihin tai muihin lipoproteiinipartikkeleihin. niiden proteiini pinta eristää rasvan vedestä ja näin ne pääsevät kulkeutumaan siinä vapaasti. Ne siis imeytyvät pääasiallisesti imuteihin, mutta osa myös verenkiertoon.
• lipoproteiinit alkaen siitä missä vähiten proteiinia: kylomikronit, VLDL, IDL, LDL, HDL.
• rasvat varastoituvat rasvasoluihin yhteen pisaraan ja myös muihin soluihin triglyserideinä.
• kudoksissa on kolmenlaista rasvaa: rakennerasvaa, jota on mm. solukalvon rakenteena; varastorasvaa, joka on varastoitunut rasvasoluihin yhteen pisaraan; ruskeaa rasvaa, jota on etenkin pikkulapsilla ja joka pystyy tuottamaan nopeasti lämpöä.
• myös kolesteroli ja fosfolipidit kulkevat veressä lipoproteiineina.
• Kolesterolia saadaan ravinnosta ja maksa pystyy syntetisoimaan sitä. LDL on paha lipoproteiini, sillä se kuljettaa kolesterolia kudossoluihin. HDL puolestaan kuljettaa kolesterolia maksaan, jossa siitä tulee muita yhdisteitä eli se on hyvä lipoproteiini. Veren runsas LDL pitoisuus ja rasvapitoisuus lisää ateroskleroosin eli valtimoiden kovettumistaudin vaaraa, mutta HDL vähentää sitä.
• Kolesterolin tehtävät: solukalvon fysikaalisten tekijöiden säätelijä, steroidihormonien ja sappisuolojen raaka-aine, saattaa aiheuttaa ateroskleroosia ja sappikiviä.
• välttämättömiä aminohappoja tulee saada ravinnosta sillä elimistö ei itse pysty syntetisoimaan niitä. niitä ovat: linolihappo, jossa on kaksi kaksoissidosta; alfalinoleenihappo, jossa kolme kaksoissidosta ja arakidonihappo, jossa neljä. Arakidonihappoa elimistö pystyy syntetisoimaan linolihaposta.
• Tyydyttymättömissä rasvoissa on yksi tai useampi kaksoissidos ja ne ovatkin terveydelle hyödyllisiä toisin kuin epäterveelliset tyydyttyneet rasvahapot joissa ei ole lainkaan kaksoissidoksia.

3. PROTEIINIT

• proteiinien pilkkomisen aloittaa mahanesteen pepsiini mahassa. se pilkkoo peptidiketjuja aromaattisten aminohappojen edeltävän sidoksen kohdalta, joten niille jää vapaa aminoryhmä.
• puhjukaissuolessa peptidiketjuja pilkkoo haimanesteen trypsiini ja kymotrypsiini. trypsiini katkaisee emäksisten aminohappojen (arginiini, histidiini ja lysiini) jälkeiset sidokset joten niille jää vapaa karboksyyliryhmä. Kymotrypsiini katkaisee aromaattisten aminohappojen jäkeiset sidokset jotan niille jää myöskin vapaa karboksyyliryhmä.
• syntyy lyhyitä peptidiketjuja, joita ohutsuolen aminopeptidaasi ja haimaperäinen karboksipeptidaasi pilkkoo vapaiksi aminohapoiksi aloittaen nimensä mukaisesta päästä.
• vapaat aminohapot imeytyvät epiteeliin ja siitä verenkiertoon osa myös imuteihin ja myös di- ja tripeptidejä siirtyy epiteeliin ja ne pilkkoutuvat vasta siellä. mikrovillusten peptidaasit pilkkovat tripeptidiä suuremmat aminohappotähteet 1-3 aminohapon pituisiksi pätkiksim jotka kulkeutuvat epiteeliin.
• proteiineja ihminen saa ravinnosta (välttämättömät aminohapot joita 8-10), mutta se pystyy syntetisoimaan sitä myös itse (proteiinisynteesi). suoleen proteiinia tulee ravinnon mukana, ruuansulatusnesteiden mukana ja epiteelisoluista niiden hilseillessä suoleen. myös veren proteiineja (albumiini, globuliini ja fibrinogeeni) erittyy mahaan ja suoleen. Ihmnen tarvitsee 20 aminohappoa.
• jos ravinnosta ei saada riittävästi proteiineja lihasten ja maksan proteiinit pilkkoutuvat aminohapoiksi. ja aminohappoja käytetään myös glukoosin uudismuodostukseen.
• aminohappojen pilkkoutumistuotteita ovat urea, ammonium-ionit, kreatiniini, virtsahappo, vesi, co2.
• transaminaatiossa aminoryhmä siirretään hiilihydraatille tai ketohapolle, jolloin syntyy uutta aminohappoa; deaminaatiossa aminoryhmä poistetaan ja aminohaposta syntyy näin hiilihydraatteja. glyserolista glukoosia ja rasvahapoista ketoaineita jos ne eivät hajoa täydellisesti.

-Ruuansulatuselimiin kuuluu suusta peräaukkoon kulkeva putki ja siihen liittyvät ruuansulatusrauhaset (maksa,haima, sylkirauhaset).

-epiteeli on suusta ruokatorven loppuun asti ja peräaukonkanavassa kerrostunutta levyepiteeliä ja muualla yhdenkertaista lieriöepiteeliä.

-lihaksisto on suusta ruokatorven puoliväliin saakka ja peräaukon ulommassa sulkijassa poikkijuovaista lihasta ja muualla sileää lihasta.  

ruuansulatuskanavan rakenne:

• sisimpänä limakalvo
• limakalvon lihaskerros
• limakalvonalaiskerros
• rengasmainen lihaskerros
• pitkittäinen lihaskerros
• herakalvo

-autonomisen hermoston hermopunokset ovat limakalvonalaiskerroksessa ja rengasmaisen ja pitkittäisen lihaskerroksen välissä.

-retroperitoneaaliset elimet (=herakalvo peittää vain edestä): pohjukaissuoli, nouseva ja laskeva koolon.

-intraperitoneaaliset elimet (=herakalvo peittää joka puolelta): umpisuoli ja umpilisäke, poikittainen koolon, sigmasuoli

-herakalvoa ei ole lainkaan ruokatorvessa ja peräsuolen loppuosassa.

SUUONTELO

Hampaat

• rakenne: kruunu eli terä, jonka päällä kiille (joka on 97% epäorgaanisista suoloista koostunut ja kestää siten kulutusta mutta uusiutuu huonosti); kaula, juuri, hammasluu eli dentiini, hampaan ydin eli pulpa, jossa hermosyyt ja verisuonet kulkevat. pulpan ja dentiinin rajalle on jäänyt luutamuodostavat solut odontoblastit tiiviiksi kerrokseksi.
• tehtävät: pilkkoa ruokapala pieniksi helposti nieltäviksi palasiksi.
• ensimmäiset maitohampaat tulevat noin puolen vuoden iässä ja kaikki ovat jo n kuuden ikävuoden iässä puhjenneet. niitä on yhteensä 20, viisi kussakin puoliskossa (kaksi etuhammasta, yksi kulmahammas, kolme maitomolaaria).
• n. 6 vuoden iässä puhkeaa ensimmäiset pysyvät hampaat ja ne kaikki ovat puhjenneet n. 13 ikävuoteen mennessä. niitä on yhteensä 32, 8 kussakin leukapuoliskossa (kaksi etuhammasta, kulmahammas, kaksi välihammasta ja kolme poskihammasta). viisauden hampaat voivat puhjeta n. 20 ikävuoden jälkeen.
• karies eli hammasmätä syntyy siten, että hampaan pinnalla ja ientaskussa elävät bakteerit valmistavat sakkaroosista ja glukoosista happamia aineenvaihduntatuotteíta jotka aiheuttavat tulehduksia ja syövyttävät hammaskudosta.

Huulet

• kerrostunutta keratinisoitumatonta levyepiteeliä, jossa veri kuultaa läpi.
• tehtävät: artikulaatio puheessa, huulten, poskien ja kielen lihaksilla ruokapala ohjataan nieluun nieltäväksi, vastasyntyneillä imeminen

Suulaki = suuontelon katto

• 2 ensimmäistä kolmasosaa kovaa suulakea (limakalvon alla luukudosta) ja takimmainen 1/3 pehmeä suulaki eli lakipurje, joka pystyy liikkumaan ja siten mm. nousemaan ylös ja sulkemaan kulkuyhteyden nenäonteloon nieltäessä. Lakipurjeen keskellä roikkuu kitakieleke.
• suulaki muodostuu sikiölle kahdesta erillisestä osasta jotka kasvavat keskeltä yhteen. jos ne jäävätkin yhtymättä syntyy suulakihalkio. ylähuulikin voi jäädä kasvamatta yhtenäiseksi (=huulihalkio)

Sylkirauhaset

• pieniä sylkirauhasia on kaikkialla suuontelossa ja ne erittävät vain mukoosia eli limaista sylkeä.
• suuria sylkirauhasia ovat korvasylkirauhanen, kielenalussylkirauhanen ja leuanalussylkirauhanen. suuret sylkirauhaset erittävät seroosia eli juoksevaa amylaasi-entsyymipitoista sylkeä ja mukoosia sylkeä paitsi korvasylkirauhanen (erittää vain seroosia).
• sympaattinen hermosto aktivoi mukoosin syljen erittymistä ja parasympatikus seroosin syljen erittymistä. syljenerityskeskus sijaitsee aivosillan ja ydinjatkeen kohdilla ja se lähettää käskyt autonomista hermostoa pitkin sylkirauhasiin syötäessä tai vaikka vaan ajateltaessa ruokaa.
• tehtävät: huuhtelee ja puhdistaa suuta ja estää siten tulehduksia, tekee ruokapalan liukkaaksi ja siten helposti nieltäväksi ja sisältää lysotsyymi-entsyymiä joka estää pieneliöiden kasvamista ja pääsyä elimistöön (luonnollinen immuniteetti), amylaasi-entsyymi aloittaa hiilihydraattien pilkkomisen, mutta ei ehdi vaikuttaa suussa kauaa sillä ruokapala nielaistaan melko nopeasti. amylaasi jatkaa pilkkomista mahassa, mutta ei ehdi sielläkään vaikuttaa pitkään sillä hapan mahaneste tekee sen tehottomaksi.

Kieli

• muodostunut eri suuntiin risteävistä poikkijuovaisista lihassyistä.
• rakenne: runko ja tyvi, limakalvossa nystyjä ja makusilmuja eli makureseptorisoluja, joita on myös muualla suuontelossa kuten nielussa ja suulaessa.

NIELU

• ruokatorven ja henkitorven risteyskohta.
• nenänielu kuuluu hengitysteihin
• suunielu sijaitsee suuontelon takana ja alanielu kurkunpään takana.

Risat

• pariton kitarisa sijaitsee nenänielussa ja parilliset nielurisat kitakaarien syvennyksessä, pariton kielirisa kielen takana.
• tehtävät: sisätävät paljon imukudosta (lymfaattiset elimet) ja siten siellä tapahtuu paljon immuniteettireaktioita. näin ne estävät suun ja nenän kautta tulevien bakteerien pääsyn elimistöön.
• kasvavat murrosikään saakka jonka jälkeen pienenevät.

nieleminen

• nieleminen on heijaste jota säätelee autonominen hermosto, joka taas saa käskyt ydinjatkeessa ja aivosillassa sijaitsevasta nielemiskeskuksesta. ruokapalan ohjaus nieluun on tahdonalaista, mutta sen osuessa pehmeään suulakeen ja kitakaariin käynnistää sen automaattisen osan.
• lakipurje sulkee yhteyden nenäonteloon ja kurkunkansi sulkee yhdessä taskuhuulten ja äänihuulten kanssa kurkunpään niin, että ruokapala ei pääse kulkeutumaan henkitorveen.
• lopussa ruokatorven peristalttiset aallot kuljettavat ruokapalan mahalaukkuun.

RUOKATORVI

• n. 25 cm pitkä rustoinen putki, jonka limakalvon epiteeli on kerrostunutta levyepiteeliä ja lihaksisto puoleen väliin saakka poikkijuovaista lihasta ja siitä alaspäin sileää lihasta.
• peristalttiset aallot kuljettavat ruokapalan mahalaukkuun
• kolme ahdasta kohtaa: 1. nielun ja ruokatorven liittymäkohdassa 2. aortankaaren kohdalla 3. pallean kohdalla. ensimmäisen ahtaan kohdan lähettyvillä on myös ruokatorven ylempi sulkijalihas, joka estää hengitysilmaa kulkeutumasta ruokatorveen ja kolmannen ahtaan kohdan lähellä alempi sulkijalihas, joka estää happaman mahanesteen ja mahan sisällön nousun ruokatorveen. Alemman sulkijan häiriöissä mahaneste pääse nousemaan ruokatorveen ja nieluun saakka, mikä näkyy röyhtäisyinä ja närästyksenä.

MAHALAUKKU

• rakenne: mahansuu, pohjukka, runko, mahanporttiosa, jossa mahanportti ja sen soppi eli antrum. sileää lihaskudosta ja limakalvo yhdenkertaista lieriöepiteeliä
• mahaneste: koostuu katesolujen erittämästä suolahaposta, pääsolujen erittämästä pepsinogeenistä joka pilkkoutuu pepsiinin ja suolahapon avulla pepsiiniksi, sivusolujen erittämästä limasta ja sisäisestä tekijästä, joka sitoo b12-vitamiinia. Pernioosi anemia johtuu sisäisen tekijän puutteesta, jolloin elimistön B12-vitamiinipitoisuus laskee. Mahaneste tappaa myöskin bakteereja (luonnollinen immuniteetti), joten maha ja ohutsuoli on melko steriiliä.
• mahahaavatauti: jos mahan limakalvo ei pysty suojautumaan omia eritteitään vastaan syntyy mahahaavatauti, jolle on tyypillistä haavojen esiintyminen mahassa. haavojen syntymistä edistää mahassa elävä helicobacter-bakteeri, joka pystyy neutraloimaan suolahappoa ja kykenee siten elämään siellä. mahahaavan syntyä ehkäisee ruoka, joka neutraloi hapanta mahanestettä, limakalvosolujen erittämä lima, joka sisältää natriumvetykarbonaattipitoista nestettä, joka myöskin neutraloi suolahappoa, limakalvosolujen solukalvot ja niiden väliset tiiviit liitokset (limakalvoeste) estävät suolahapon pääsyn solujen sisään.
• mahan liikkeet: mahan yläosan tahdistaja-alue antaa supistumismerkin 20 sekunnin välein (mahan sähköinen perusrytmi) ja peristalttiset aallot syntyvät tällä taajuudella. liikkeet ovat hitaita pohjukassa, jossa amylaasi kerkee pilkkomaan hiilihydraatteja jonkin aikaa. liikkeet nopeutuvat kohti porttiosaa ja antrumissa ne ovat vilkkaimmat (mahaneste ja ruokasula sekoittuvat toisiinsa). peristalttiset aallot puristavat ruokasulaa eteenpäin pohjukaissuoleen, ja loppu palaa takaisin mahaan. hiilihydraattipitoinen ateria poistuu nopeiten mahasta, proteiinipitoinen toiseksi nopeiten ja rasvapitoinen hitaimmin.
• mahanesteen eritystä ja mahan peristaltiikkaa stimuloi mahan porttiosasta erittyvä gastriini hormoni, jotkut pohjukaissuolesta erittyvät hormonit sekä parasympaattinen hermosto. mahan toimintoja taas hidastaa pohjukaissuolesta erittyvät GIP ja VIP hormonit, sympaattinen hermosto sekä enterogastrinen heijaste, jossa happaman mahansisällön tulo pohjukaissuoleen hillitsee peristaltiikkaa ja mahanesteen eritystä, jolloin ruuansulatus saa enemmän aikaa.
• oksentaminen: mahdollistaa elimistön vapautumisen pilaantuneesta ruuasta. sisäkorvan liikereseptorien ärsytys, mahalaukun ärsytys ja henkiset tekijät saattavat aiheuttaa oksennusrefleksin, jossa mahan porttiosa supistuu mutta sen pohja ja runko osa veltostuvat. pallea ja vatsalihakset supistuvat ja vatsaontelon paine kasvaa ja ruoka lennähtää ulos. oksennusta säätelee ydinjatkeessa sijaitseva oksennuskeskus ja sitä edeltää pahoinvointi ja syljeneritys.
• imeytyminen: alkoholia ja joitain rasvaliukoisia lääkeaineita.

MAKSA

• tehtävät: toimii ruuansulatuselimenä erittämällä sappea pohjukaissuoleen (sappi osallistuu rasvojen pilkkomiseen), toimii erityselimenä (sapen mukana poistuu kuona-aineita), aineenvaihdunnankeskus (mm. glykoneogeneesi ja glykogenolyysi ja koleterolin valmistus, deaminaatiot ja transaminaatiot sekä ketoaineiden ja urean valmistus jne.), ravintoainevarasto (varastoi mm. glukoosia glykogeeninä), bakteerien myrkyllisten aineiden detoksikaatio eli muuttaminen vaarattomaan muotoon ja poistaminen (konjugoituminen vesiliukoisen aineenvaihduntatuotteen kanssa), verivarasto, sikiöllä verisolujen muodostuminen.
• maksan verenkierto: 1/3 verestä tulee maksaan maksavaltimoa pitkin (sisältää runsaasti happea) ja 2/3 porttilaskimoa pitkin (sisältää niukasti happea ja runsaasti myrkkyjä ja muita poistettavia vieraita aineita). Niukkahappinen ja runsashappinen veri sekoittuvat hiussuonipoukamissa eli sinusoideissa, josta veri siirtyy keskuslaskimoiden kautta ulos maksasta. Keskuslaskimot yhdistyvät kolmeksi maksalaskimoksi, jotka kuljettavat veren alaonttolaskimoon.
• maksan solut: sinusoideissa veret sekoittuvat, hepatosyytit poistavat verestä myrkkyjä ja tekevät niistä vaarattomia ja varastoivat ja muokkaavat monia aineita, sinusoideissa on myös Kuppferin soluja jotka poistavat verestä bakteereja ja muita pieneliöitä fagosytoosilla.
• sapen muodostuminen ja erittyminen: maksasolut valmistavat sappea, joka siirtyy sappihiussuoniin ja edelleen sappisuoniin. Sappi kulkee ulos maksasta maksaportin kautta kulkevia vasenta ja oikeaa maksatiehyttä pitkin, jotka yhdistyvät heti maksan ulkopuolella yhteiseksi maksatiehyeksi, joka haarautuu sappirakkoon johtavaan sappirakon tiehyeen ja sapen johtimeen. sappirakossa sapesta pumpataan verenkiertoon NaCl ja sen mukana vettä ja rakon limakalvon solut erittävät limaa sappeen, joten rakkosappi on väkevämpää ja limaisempaa kuin vastavalmistunut sappi. sappi varastoituu ruokailujen ajaksi sappirakkoon ja laskee sapenjohdinta pitkin isoon pohjukaissuolinystyyn pohjukaissuoleen ruokailun jälkeen. sapenertiystä stimuloi parasympatikus, ohutsuolen erittämä sekretiini ja sappisuolot. sappirakon tyhjenemistä stimuloi ohutsuolen limakalvon erittämä kolekystokiniini hormoni.
• sapen koostumus: 1. sappisuolot: muodostavat pohjukaissuolessa pieniä pisaroita, joihin rasvamolekyylit tarttuvat. näin vesiliukoinen lipaasi-entsyymi pääsee pilkkomaan rasvoja. (jos sappea ei pääse verenkiertoon esim sappikiven takia, rasvat eivät imeydy eikä siten myöskään rasvaliukoiset vitamiinit, sillä ne voivat imeytyä vain jos rasvatkin imeytyvät). Sappisuolojen raaka-aine on kolesteroli. sappisuolot imeytyvät verenkiertoon ohutsuolen ileumista eli sykkyräsuolesta, sieltä ne kulkevat porttilaskimoa pitkin maksaan ja edelleen sapen mukana suoleen (=enterohepaattinen kiertokulku). tätä reittiä sappisuolot voivat kulkea monta kertaa ennen kuin poistuvat ulosteen mukana. 2. Sappiväriaineet, joista tärkein on bilirubiinidiglukuronidi. bilirubiinia syntyy hemoglobiini ja myoglobiinin pilkkoutumistuoteena ja se konjugoituu vesiliukoiseksi maksassa glukonihapon kanssa.jos sapen tulo suoleen estyy sappikiven takia, iho ja limakalvot ovat keltaiset ja ulosteet savenharmaat. 3. Kolesteroli, joka on myös sappisuolojen raaka-aine ja sappikivien aineisosa.

HAIMA

• koostuu avoeritteisestä ja umpieritteisestä osasta (Langerhansin saarekkeet). Avoeritteinen osa erittää haimanestettä (ruuansulatusentsyymeijä) pohjukaissuoleen ja umpieritteinen glukagoni (alfa-solut) ja insuliini (beta-solut) hormoneita vereen.
• haimanesteen koostumus: avoeritteisen osan tiehytsolut erittävät natriumvetykarbonaatti pitoista neutraloivaa haimanestettä ja rauhasrakkulasolut ruuansulatusentsyymipitoista haimanestettä pohjukaissuoleen. rauhasrakkulasolujen erite sisältää lipaasia (pilkkoo rasvoja), fosfolipaasia (pilkkoo fosfolipidejä), amylaasia (pilkkoo hiilihydraatteja), trypsiiniä ja kymotrypsiiniä (pilkkoo proteiineja), nukleiinihappoja pilkkovia entsyymeitä sekä trypsiininestäjää, joka estää trypsinogeeniä aktivoitumasta trypsiiniksi haimatiehyissä. Jos kasvain tai sappikivi estää haimanesteen pääsyn pohjukaissuoleen, trypsiini saattaa aktivoitua trypsiininestäjästä huolimatta jo haimatiehyissä mistä syntyy vaarallinen haimatulehdus. proteiineja pilkkovat entsyymit erittyvät haimasta inaktiivisina tsymogeeneinä, jotta ne eivät rupeaisi pilkkomaan haiman omia proteiineja. suolen limakalvon enteropeptidaasit irrottavat esim. trypsinogeenista 6 aminohappoa, jolloin se aktivoituu trypsiiniksi. trypsiini aktivoi kymotrypsiiniä ja muita tsymogeeneja esim. kymotrypsinogeeniä.
• haimanesteen eritys: ruuansulatusentsyymejä sisältävää haimanesteen eritystä stimuloi parasympatikusärsytys ja pankreotsymiini-hormoni. neutraloivan haimanesteen erittymistä pohjukaissuoleen stimuloi pohjukaissuolesta erittyvä sekretiini-hormoni.

OHUTSUOLI

• rakenne: pohjukaissuoli eli duodenum, tyhjäsuoli eli jejunum, sykkyräsuoli eli ileum. jejunum ja ileum ovat kiinni duodenumissa suoliliepeen (muodostunut kahdesta vatsakalvonlehden sidekudoslevystä, ja lehtien välissä kulkevat hermot, verisuonet ja imusuonet) välityksellä. limakalvon rengaspoimut ja niiden nukkalisäkkeet eli villukset ja mikrovillukset lisäävät suolen absorboivaa pinta-alaa. nukkalisäkkeiden välissä on limaa erittävie pikarisoluja ja suolinestettä tuottavaía suolirauhasia, joissa syntyy myös uusia epiteelisoluja ja villusten kärjistä ne hilseilevät suoleen.
• suurin osa aineista imeytyy duodenumista ja jejunumista ja sappisuolot ja B12-vitamiini ileumista.
• ohutsuolen liikkeet: supistuu automaattisesti siten, että tahdistaja-alue antaa supistumismerkin 10-12 krt/min (suolen sähköinen perusrytmi). sympatikus hidastaa ja parasympatikus nopeuttaa suolen toimintaa. peristalttiset aallot syntyvät tällä taajuudella ja nopeutuvat ileumia kohti edetessä. ripulissa tulee myös peristalttisia syöksyjä, jotka kuljettavat ruokasulaa voimakkaasti ja nopeasti. Villusten liikkeet perustuvat limakalvon lihaskerroksen sileiden lihassyiden supisteluun ja tuovat pilkotut aineenvaihduntatuotteet lähelle imeytymisepiteeliä ja pumppaamalla tehostavat villusten laskimoiden ja  imusuonien tyhjenemistä. Rytminen segmentaatio on sekoitusliike joka sekoittaa ruuansulatusnesteet ja ruokamassan toisiinsa ja tuovat ruokamassaa imeytymisepiteelin lähelle. Siinä suolen seinämä vuoroin supistuu ja vuoroin laukeaa.

PAKSUSUOLI

• rakenne: umpisuoli (ja umpilisäke), koolon (nouseva, poikittainen, laskeva koolon ja sigmasuoli), peräsuoli ja peräaukko. koolonin osat vuoroin pullistuvat paksusuolen poukamiksi ja vuoroin painuvat puolikuupoimuiksi ja pitkittäinen lihaskerros on paksusuolennauhana. Umpisuolen ja ohutsuolen rajalla on kurojalihas, joka estää paksusuolen sisältöä siirtymästä ohutsuoleen. pikarisolut erittävät limaa ja tekevät ulosteesta liukkaan. bakteereja on runsaasti paksusuolessa ja ne ovatkin tärkeitä suolen häiriöttömälle toiminnalle.
• liikkeet: liikkeet ovat hitaat. peristalttiset aallot kuljettavat ruokaa eteenpäin. välillä esiintyy myös massaperistaltiikkaa joka kuljettaa ruokaa eteenpäin voimakkaammin ja nopeammin ja vastaperistaltiikkaa joka kuljettaa ruokamassaa vastavirtaan. Haustraatioliike on sekoittava liike.
• imeytyminen: paksusuolesta imeytyy vain NaCl ja sen mukana passiivisesti vettä, ja bakteerien tuottamia lyhytketjuisia rasvahappoja.
• ulostusrefleksi: Ulostuskeskus sijaitsee selkäytimen alaosassa ja siihen vaikuttaa ruokamassa tulo peräsuoleen ja sen seinämän venytys. Refleksissä kurkunkansi sulkee kurkunpään (paine ei pääse näin karkaamaan), vatsalihakset ja koolonin loppuosa supistuu, jolloin vatsaontelon paine kasvaa ja uloste tulee ulos peräaukosta. peräaukon ulompi sulkijalihas on poikkijuovaista lihasta ja siten ihminen pystyy vaikuttamaan ulostamiseen (keskushermostosta lähtevät motoriset käskyt poikkijuovaiseen lihakseen jolloin se aukeaa). 

Bakteerien tehtävät suolessa:

• valmistavat lignaaneja jotka jarruttavat paksusuolensyövän ja rintarauhasensyövän syntyä. ruis on lignaanien raaka-aine.
• pilkkovat selluloosaa ja kuituaineita lyhytketjuisiksi rasvahapoiksi jotka ovat paksusuolen limakalvosolujen ravintoa (osa imeytyy paksusuolesta).
• valmistavat vitamiineja
• pilkkovat ureaa myrkylliseksi ammoniakiksi
• valmistavat aromaattisista aminohapoista myrkyllisiä fenoleja, joita peroksisomin katalaasi-entsyymi pilkkoo edelleen vetyperoksidin avulla.
• valmistavat suolistokaasua (sis. vetyä, hiilivetyä ja rikkivetyä)

Kasvispitoisen ruokavalion etu:

• pitävät ulosteen tilavuuden suurena jolloin ummetustaipumus häviää.
• nopeuttaa suolen toimintaa, joten haitallisille aineilla ja ravintoaineille jää vähemmän aikaa imeytyä elimistöön
• muuttaa suoliston bakteerikasvustoa ja sen toimintaa
• monien haitallisten aineiden pitoisuus  suolessa pienenee laimenemisen ja vähäisemmän synteesin johdosta. myös sapen ja kolesterolin tulo suoleen pienenee ja aineenvaihdunta haitallisiksi aineiksi pienenee.

-antibiootit surmaavat patogeenisten bakteerien ohella myös hyvänlaatuisia bakteereja ja aiheuttavat siten helposti ripulia ja resistenttien bakteerikantojen kehittymistä.

-laktoosi-intoleranssista kärsivältä puuttuu laktoosia pikkova laktaasi-entsyymi. kun laktoosimolekyylit eivät pikkoudu suolessa, vetävät ne osmoottisesti puoleensa runsaasti vettä. lisäksi bakteerit pilkkovat laktoosia osmoottisesti aktiivisiksi molekyyleiksi, jotka imevät lisää hypertonisena liuoksena vettä mukaansa. seurauksena ripuli.

-ripulin hoitoon käytetään ruokasuola-sokeriliuosta, sillä Na ja glukoosi imeytyvät suolesta saman kuljettajaproteiinin avulla ja Na vetää osmoottisesti puoleensa vettä. näin uloste kiinteytyy kun vesi poistuu.

IONISOIVA SÄTEILY

• hiukkassäteily
• röntgensäteily
• gammasäteily

hajoamislajit:

• alfa-hajoaminen: syntyy alfahiukkanen eli heliumatomin ydin
• beta+-hajoaminen: syntyy positroni ja neutriino
• beta–hajoaminen: syntyy elektroni ja antineutriino
• elektronisieppaus: ydin sieppaa sisemmiltä elektronikuorilta elektronin, jolloin atomin palatessa normaaliin tilaansa eli elektronin siirtyessä ulommilta elektronikuorilta sisemmille syntyy röntgensäteilyä.
• gamma-hajoaminen: jos tytärydin on virittyneessä tilassa, emittoi se viritystilan purkautuessa gammasäteilyä

Gammasäteilyn ja aineen vuorovaikutus:

1. Valosähköinen ilmiö:

• gammasäteilyn fotoni luovuttaa kaiken energiansa eli absorboituu ja voi siten irrottaa sisemmiltä elektronikuorilta elektronin. Jos se on lähtöisin K-kuorelta, atomin palaessa perustilaansa eli elektronin siirtyessä ulommalta elektronikuorelta K-kuorelle emittoituu karakteristista röntgensäteilyä.

2. Compton-sironta: 

• fotonin törmätessä väliaineen elektroniin, se luovuttaa osan energiaansa joka muuttuu elektronin liike-energiaksi. fotonin ja elektronin liikemäärät ja siten energiat muuttuvat, mutta kokonaisenergia ja kokonaisliikemäärä säilyvät eli toisin sanoen fotonin taajuus kasvaa.

3. Parinmuodostus:

• fotonin vaikuttaessa atomiytimen kanssa syntyy positroni-elektroni-pari. positronin törmätessä väliaineen elektroniin tapahtuu annihilaatio eli ne sulautuvat yhteen ja syntyy kaksi gammakvanttia, jotka etenevät vastakkaisiin suuntiin ja joilla on sama energia (annihilaatiosäteily).

Säteilyn vaikutus elimistössä:

1. Fysikaalinen vuorovaikutus:

• säteily absorboituu kudokseen eli fotoni, elektroni tai alfa-hiukkanen luovuttaa kaiken energiansa lähiympäristöönsä. ensimmäiset vuorovaikutukset sidoselektronien kanssa ovat fysikaalisia

2. Kemiallinen vuorovaikutus:

• tämän jälkeen alkaa elimistössä tapahtua kemiallisia muutoksia kuten ionisaatiota tai vapaden radikaalien syntymist. Sellainen ionisoiva säteily jolla on pieni LET-arvo aiheuttaa vapaita radikaaleja ja sellainen millä se on suuri aiheuttaa ionisoitumista. 

3. Biologiset vuorovaikutukset:

• vapaat radikaalit reagoivat elimistön rakenteiden ja perintötekijöiden kanssa aiheuttaen mm. mutaatioita, syöpää, leukemiaa, apoptoosia, nekroosia ja koko organismin kuoleman.

IONISOIMATON SÄTEILY

1. UV-säteily:  

• aallonpituusalue 100-400 nm. UV-A 315-400 nm, UV-B 280-315 nm, UV-C 100-280 nm. UV-B:tä saadaan auringonvalosta eniten, UV-C ei läpäise hyvin otsonikerrosta joten sillä ei ole suuria vaikutuksia ja UV-A:ta käytetään solariumissa.
• vaikutukset ihoon: eryteema eli punoitus kun pintaverisuonet laajenevat, turvotus, kipu ja rakkulat (UV-B), ihon paksuuntuminen, palaminen, eryteema voi muutaman päivän kuluttua muuttua rusketukseksi melaniinin vapautuessa melanosyyteistä (UV-B). Rusketus voi olla myös välitöntä (UV-A) Pigmentoituminen ja paksuuntuminen ovat suojamekanismeja, jotka estävät UV:n tunkeutumisen syvälle ihoon. UV katkaisee myös sidoksen ihon 7-dehydrokolesterolista jolloin siitä tulee kolekalsiferolia eli D-vitamiinia. Maksa ja munuaiset valmistavat siitä 1,25-dihydroksikolekalsoferolia kalsiumaineenvaihdunnan säätelyyn.
• vaikutukset silmiin: aiheuttaa sarveiskalvon tulehtumista, jonka oireena on valonarkuus, lisääntynyt kyyneleritys sekä näkökyvyn heikkeneminen (UV-B). oireet lievittävät parissa päivässä kun epiteeli uusiutuu. aiheuttaa myös mykiön samenemista eli harmaa kaihia (UV-A). Aiheuttaa näköimpulssin katkaisemalla reseptorisolun retinaalin 11-cis-sidoksen ja muuttamalla sen trans-muotoon.
• muut vaikutukset:  ihosyöpä joista melanooma pahin (johtuu siitä, että UV-säteily absorboituu aromaattisiin aminohappoihin ja emäksiin aiheuttaen siten mutaatioita DNA:han ja RNA:han), tappaa bakteereita (perustuu siihen, että UV absorboituu proteiineihin ja tuhoaa siten bakteerien proteiineista muodostuneen kapselin/ulkokalvon)

2. Näkyvä valo

• aallonpituusalue n. 380-760 nm eli violetista punaiseen.
• lasersäteilyn vaikutus rajoittuu vain silmiin ja ihoon ja sitä käytetäänkin silmäleikkauksissa sekä hermo- ja aivokirurgiassa (hermojen katkaisu). sen teho ei pienene juuri lainkaan etäisyyden kasvaessa ja sen aallonpituuskaista on kapea.

3. Infrapunasäteily

• aallonpituusalue n. 700nm-1mm
• saa aikaan molekyylien ja atomien värähtelyä mikä nostaa kohteen lämpötilaa (lämpösäteily)

4. Mikroaallot

• aallonpituus 3mm-3m
• aiheuttaa molekyylien värähtelyä ja siten lämpöä
• käytetään matkapuhelimissa ja mikroaaltouunissa

MUUT FYSIKAALISET UHAT

1. Magneettikentät

• niiden haitat perustuvat niiden kykyyn aiheuttaa kehossa sähkövirtoja (suuruus yli 10 mT)
• käytetään hyväksi magneettikuvauksessa jota käytetään erityisesti keskushermoston ja tuki- ja liikuntaelimistön kuvaamiseen

2. Sähkövirta

• riippuu: virran suuruudesta, kestoajasta, jänniteestä, taajuudesta, ihonkosteudesta, kosketuspinta-alasta, lämpötilasta ja paineesta
• vaikutukset: vaihtovirroilla tuntoraja on alhaisempi kuin tasavirroilla, alle 200 ms tasavirroilla kammiovärinän synty on yhtä todennäköinen kuin samansuuruisella vaihtovirralla, mutta yli sydämen lyöntijakson kestävällä tasavirralla on suurempi raja-arvo kammiovärinän syntymiselle kuin samansuuruisella vaihtovirralla, tasavirroilla kammiovärinää aiheuttaa ainoastaan pitkittäisvirrat (kädestä jalkoihin) eikä lainkaan poikittaisvirrat (kädestä käteen).molemmat aiheuttavat syviä palovammoja ja kuoleman vaikuttaessa pitkään ja tarpeeksi voimakkaana.

3.  ÄÄNI/ MELU

• kaikki häiritsevä ääni luokitellaan meluksi.
• vaikutukset: lapsella avuttomuuden tunne, keskittymishäiriöt, oppimishäiriöt, vireystilan ja käytöksen muutokset, kommunikaatiovaikeudet, onnettomuusriski, verisuonten supistuminen, sykkeen nopeutuminen, verenpaineen nousu, hengityksen muutokset, riittävän kovana aiheuttaa heräämisen ja unihäiriöitä mikä johtaa päiväväsymykseen, mielialan muutoksiin jasuorituskyvyn heikkenemiseen ja sikiöllä kuulovaurioihin.
• kuuloalue 20-20000 Hz

• Ultraääni: taajuus on yli 20 kHz, joten ihminen ei voi kuulla sitä. sitä käytetään hyväksi monissa tutkimusmenetelmissä, kuten Ultraäänikuvantamisessa ja Doppler-kuvantamisessa. Ultraäänikuvantaminen soveltuu hyvin sikiön kuvantamiseen sillä se ei vaaranna sikiötä. Doppler-kuvantamisella tutkitaan mm. sydämen verenvirtausta. Lisäksi ultraäänellä voidaan pilkkoa munuaiskiviä, nivelten kalkkeutumia, katkaista hermoratoja, hoitaa ihosairauksia ja lihasrevähtymiä, steriloida, puhdistaa, tuhota bakteereja, poistaa hammaskiveä, sekoittaa aineita ja poistaa kaasuja.

4. Ylipaine ja Alipaine

• alipaineeseen ihminen sopeutuu lisäämällä punasolujen määrää ja siten hemoglobiinin määrää. näin elimistön happipitoisuus ei pääse laskemaan huimasti vaikka ilmanpaine ja siten ilman happipitoisuus onkin huomattavasti pienempi mitä maan tasolla.
• Ylipainetta ihminen kestää hyvin kunhan painemuutokset eivät ole liian nopeita. Jos sukellettaessa noustaan liian nopeasti ylös typpikuplat voivat erkaantua kaasukupliksi (suuremmassa paineessa kaasua liukenee enemmän ja noustessa kaasut myös poistuvat hitaasti) mikä aiheuttaa kivuliaan sukeltajantaudin.

5. Lämpötila

• termoneutraalilla lämpötila alueella elimistön ei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä pitääkseen kehon lämpötilan normaalina (n. 37)
• jos kehon lämpötila laskee kylmässä ympäristössä (kemiallisen säätelyn alue) ihminen koittaa lisätä elimistön lämpötilaa mm. lisäämällä lihastyötä, mikä tuottaa lämpöä tai supistamalla pintaverisuonia ja nostamalla karvat pystyyn. elimistön lämpötilan tippuminen n. 24 asteeseen aiheuttaa kylmäkuoleman.
• mukavuusaluetta lämpimämmässä ympäristössä elimistön lämmöntuotto paradoksaalisesti lisääntyy. Tämä johtuu siitä, että läähätys ja hikoilu vaatii lämmöntuottoa ja kudosten aineenvaihdunta kiihtyy. Ihminen pyrkii vastustamaan elimistön lämpenemistä mm. vähentämällä lihastonusta. Jos elimistön lämpötila kasvaa liikaa seuraa lämpökuolema.
• lämpöä siirtyy pois elimistöstä eniten lämpösäteilynä (65%), toiseksi eniten johtumalla ympäristöön mitä ihminen koskettaa (15%). loput lämmöstä siirtyy konvenktiolla eli kuljetuksella virtaavan ilman mukana ja osa haihtuu hien mukana.

Ravinnon mukana tulevat vieraat aineet:

• ruokasuola->kohonnut verenpaine, sydäntauti-ja aivohalvausvaara
• torjunta-ainejäämät-> ulkomaiset hedelmät ja vihannekset-> kilpirauhassyöpä
• lyijy->viljatuotteet ja hengitysilma-> hermoston toimintahäiriöt
• elohopea->kala-> ei suuria haittavaikutuksia
• kadmium->tupakansavu ja viljatuotteet->munuaisvauriot ja luun haurastuminen
• klooratut yhdisteet-> kala-> karsinogeeniset vaikutukset

Hengitysilman mukana tulevat vieraat aineet:

• liikenteen ja teollisuuden palamisessa muodostuvat kaasut (typen oksidit, rikkipäästöt, hiilimonoksidi, hiilivedyt, lyijy, kadmium, elohopea)
• tupakansavun bentsoapyreeni
• aiheuttaa limakalvojen ja hengitysteiden ärsytystä ja tulehduksia, yskää, hengenahdistusta, astmaa, karsinogeeniset vaikutukset (hiilivedyt)

Ihon kautta imeytyy myöskin jotain pienimolekyylisiä rasvaliukoisia aineita.

VIERAIDEN AINEIDEN KÄSITTELY

elimistön täytyy muokata vieraat aineet sellaiseen muotoon, että ne voidaan erittää ulos elimistöstä. Tätä muokkautumista tapahtuu etenkin maksassa (eritetään sappinesteen mukana suoleen ja joko ulosteen tai virtsan mukana ulos elimistöstä) ja jonkin verran myös munuaisissa. Lisäksi sitä tapahtuu lähes kaikkialla elimistössä (iholla, limakalvoilla, ruuansulatuskanavassa jne.)

1. Vaihe: hapettuminen, pelkistyminen tai hydrolyysi

• vieraaseen aineeseen lisätään jokin funktionaalinen ryhmä (liitetään happi-, poistetaan vety- tai liitetään vetyatomi), jolloin sen biologinen aktiivisuus ja siten myös myrkyllisyys kasvaa.
• tärkein hapettava entsyymi on Sytokromi450, joka liittää happimolekyylistä toisen hapen vieraaseen aineeseen ja toisesta tulee vettä. NADPH toimii pelkistävänä koentsyyminä. Näissä reaktioissa syntyy myös hapen radikaaleja joille on omat hävitysmekanisminsa. sytokromi450 entsyymien määrää lisää bentsoapyreeni, fenobarbitaali sekä eräät yrtit.
• suolen anaerobisissa oloissa tapahtuu pelkistymistä ja hydrolyysiä (=pilkkomista veden avulla) bakteerien johdosta.
• hydrolysoivien entsyymien määrää lisää mm. suksinyylikoliini jota käytetään nukutuksessa.

2. Vaihe: konjugoituminen

• toisessa vaiheessa funktionaaliseen ryhmään liittyy jokin vesiliukoisuutta lisäävä aineenvaihdunnantuote, jolloin vieras aine on eritettävissä pois elimistöstä sillä se ei pysty enää takaisinimeytymään elimistöön rasvaverhotuilta pinnoilta.
• elimistöllä on suurin kapasiteetti tehdä gluguronihapon konjugaatteja, seuraavaksi suurin rikkihapon ja glutationin konjugaatteja ja myös glysiinin konjugaatteja.

• Gluguronihapon konjugaatio: Glukoosi aktivoituu ja liittyy uridiinidifosfaattitähteeseen. Se hapettuu aktiiviseksi uronihapoksi (=UDP-glukuronaatti), jonka UDP-glukuronosyylitransferaasi entsyymi muuttaa glukuronaatiksi.
• Rikkihapon konjugaatio: rikkipitoisista aminohapoista voi rakentua  aktiivista rikkihappoa (PAPS)
• Glutationin konjugaatio: glutationi on tripeptidi, joka voi liittyä glutationi-S-transferaasi-entsyymin avulla moniin aineisiin. Lisäksi glutationi toimii hapetus-pelkistyspurkurina, reagoi suoraan radikaalien kanssa ja pelkistää radikaaleiksi muuttuneita aineita taas toimivaan muotoon.
• Glysiini: on yksinkertaisin aminohappo, joka voi liittyä mm. salisyylihappoon ja bentsoehappoon.

Radikaalien hävittäminen:

• vieraiden aineiden hapettamisessa syntyy useasti paljon hapen radikaaleja ja vetyperoksidia, jotka aiheuttavat paljon haittaa elimistössä reagoidessaan muun muassa perintötekijöiden kanssa. Niiden hävittämiseen on omat entsyyminsä ja rakenteensa elimistössä.

• Superoksididismutaasi- entsyymi käsittelee superoksideja (O2) pelkistäen ne vetyperoksidiksi.
• vetyperoksidin puolestaan hävittää peroksisomin katalaasi-entsyymi, joka pilkkoo vetyperoksidia vedeksi ja hapeksi ja käyttää sitä muiden haitallisten aineiden (fenolit, alkoholit, bakteerit) tuhoamiseen.
• epoksideja puolestaan hävittää epoksidihydrolaasi-entsyymi , joka pilkkoo epoksideja veden avulla eli liittää niihin vettä.

• C-vitamiini suojelee solukalvoa vesifaasissa ja E-vitamiini rasvafaasissa siten, että ne hapettuvat itse radikaaleiksi
• Glutationi (GSH) puolestaan pelkistää C- ja E-vitamiinin toimivaan pelkistyneeseen muotoon hapettumalla itse GSSG:ksi, jonka NADPH palauttaa taas pelkistyneeseen muotoon (GSH). lisäksi glutationi reagoi suoraan radikaalien ja peroksidien kanssa korjaten niiden vaurioita. tämän lisäksi se toimii hapetus-pelkistyspuskurina esim. korjaamalla rikkipitoisten proteiinien rakenteita.
• kaitsijaproteiinit: palauttavat korjatuille proteiineille niiden fysiologisesti toimivan avaruusrakenteen, auttavat valmista proteiinia laskostumaan oikeaan muotoon ja kuljettavat valmiit proteiinit oikeille paikoilleen.
• DNA:n ja RNA:N korjaamiseen on myös omat entsyyminsä.

-jos nämä korjausmekanismit eivät toimi solu voi ajautua kuolintielle (apoptoosi) tai koko kudos voi päättyä kuolioon (nekroosi). Lopputuloksena saattaa olla myös koko yksilön kuoleminen.

Vieraiden aineiden eritys:

• pienimolekyyliset, haihtuvat aineet poistuvat hengitysteiden kautta.
• myös ihon kautta voi haihtua hien mukana pienimolekyylisiä aineita.
• ulosteen mukana voi poistua suoleen sapen mukana tulleet suurimolekyyliset aineenvaihdunnan tuotteet
• munuaisten kautta virtsan mukana poistuu pieni- ja suurimolekyylisiä aineenvaihdunnan tuotteita.
• kulumallakin poistuu joitakin kuona-aineita (hiusten lähtö, ihon hilseily, epiteelisolujen irtoaminen suolen onteloon)

Hermosto jaetaan anatomisesti keskushermostoon (Aivot ja selkäydin) ja ääreishermostoon (aivohermot, selkäydinhermot ja autonomiset hermot) ja fysiologisesti somaattiseen eli tahdostariippuvaan hermostoon ja autonomiseen eli tahdostariippumattomaan hermostoon (sympatikus ja parasympatikus).

AIVOT

1. Isoaivot:

• Jakautuvat keskeltä kahtia vasempaan ja oikeaan hemisfääriin, joita yhdistää aivokurkiainen. Molemmassa hemisfäärissä on 4 lohkoa: otsalohko, ohimolohko, päälakilohko ja takaraivolohko. Pinta on poimuttunut ja harmaata ainetta (sisältää vain neuronien sooma-osia) ja sen alapuolella on valkeaa ainetta (aksonien myeliinitupet) ja harmaan aineen tumakkeita (tyvitumakkeita).
• 1. ja 2. aivokammio sijaitsee siellä ja aistiratojen pääteasemat (aivokuorella).

2. Väliaivot:

• kuuluu aivorunkoon ja aivoverkostoon
• 3.aivokammio, talamus, hypotalamus, aivolisäke ja käpylisäke sekä monia muita tumakkeita sijaitsee väliaivoissa.

3. Keskiaivot:

• kuuluu aivorunkoon ja aivoverkostoon
• aivonesteviemäri
• harmaan aineen tumakkeita (mm. mustatumake ja punatumake)
• afferenttejä ja efferenttejä aistiratoja kulkee siellä

4. Aivosilta ja ydinjatke:

• kuuluu aivorunkoon ja aivoverkostoon
• 4. aivokammio
• harmaan aineen tumakkeita ja aistiratoja (risteää puolelta toiselle ydinjatkeessa)
• monia säätelykeskuksia (vasomotorinen säätelykeskus, hengityskeskus, syljeneritys-, nielemis-, oksennuskeskus yms.)

5. Pikkuaivot

• kaksi aivopuoliskoa, joiden välissä on pikkuaivomato.
• pinta poimuuntunutta harmaata ainetta ja sen alla valkeaa ainetta ja harmaan aineen tumakkeita
• liittyy aivorunkoon pikkuaivovarsien avulla 

Aivokalvot

• uloimpana kallon luu
• kovakalvo (luun ja kallon väliin voi syntyä kallon murtuman yhteydessä epiduraalitila jota ei normaalisti siinä ole)
• lukinkalvo (lukinkalvon ja pehmeäkalvon välissä on lukinkalvonontelo eli subaraknoidaalitila)
• pehmeäkalvo

Aivo-selkäydinnesteen kulkureitti

• aivo-selkäydinneste syntyy suonipunoksissa ja kulkee sivukammioiden (1. ja 2. aivokammio) kautta 3. aivokammioon
• aivonesteviemäri
• 4. aivokammio
• subaraknoidaalitila
• lukinkalvonjyväset
• veriviemärit
• verenkierto

hydrokefalus= jos aivo-selkäydinnesteen kulkureitti on synnynnäisen epämuodostuman takia tukossa, jatkuvasti synty aivo-selkäydinneste laajentaa aivokammioita ja työntää aivokudosta sivuille. jos luut eivät ole vielä luutuneet yhteen aivokoppa suurenee.

SELKÄYDIN

• keskellä harmaasta aineesta muodostunut perhosen näköinen kuvio, jossa etupylväs, takapylväs ja sivupylväs.
• harmaan aineen ympärillä valkeasta aineesta muodostunut tila, jossa on etu- taka ja sivujuoste.
• etupylväässä on liikeneuronien soomat, takapylväässä sensorisia neuroneita.
• takajuuri on muodostunut spinaaligangliossa sijaitsevien sensoristen neuronien aksoneista (spinaaligangliossa sooma)
• etujuuri on muodostunut liikeneuronien aksoneista.
• etuhaarassa kulkee sekä sensorisia että motorisia neuroneita
• takahaarassa kulkee selän lihaksia hermottavia neuroneita
• sivupylväässä kulkee sympaattisia neuroneita ja ne kulkevat myös etujuuren kautta.

Selkäydinkalvot

• luukalvo
• epiduraalitila (epiduraalipuudutuksessa esim. synnytyksessä ruiske tänne)
• kovakalvo
• lukinkalvo (lukinkalvon ja pehmeäkalvon välissä lukinkalvonontelo)
• pehmeäkalvo

AIVOHERMOT

1. hajuhermot: hajuepiteelistä hajukäämiin

2. näköhermo: muodostunut gangliosolujen aksoneista ja kulkee talamukseen

3. silmän liikehermo: hermottaa 4 silmänliikuttajalihasta, yläluomen kohottajalihasta ja on silmän parasympaattinen hermo

4. telahermo: hermottaa yhtä silmänliikuttajalihasta

5. kolmoishermo: kasvojen tuntohermo ja puremalihasten liikehermo, jonka haaroista silmähermo tuo impulsseja päälaelta ja otsasta, yläleukahermo yläleuasta ja alaleukahermo alaleuasta.

6. loitontajahermo: hermottaa yhtä silmänliikuttajalihasta

7. kasvohermo: kasvolihasten liikehermo, kielen etuosan makuhermo, kyynelrauhasen ja parin sylkirauhasen parasympaattinen hermo.

8. kuulo-tasapainohermo: tuo sisäkorvasta kuulo-, asento- ja liikeimpulsseja

9. kieli-kitahermo: kielen takaosan makuhermo, nielun liike- ja tuntohermo

10. Vagushermo: rinta- ja vatsaontelon elinten parasympaattinen hermo (paksusuolen alkuosaan saakka) ja sen haara palaava kurkunpäähermo hermottaa kulkunpään lihaksia. lisäksi hermottaa korvalehteä ja korvakäytävää.

11. Lisähermo: hermottaa kahta kaulalihasta

12. kielen liikehermo: hermottaa kielen lihaksia ja kieltä ympäröiviin luihin yhdistäviä lihaksia. 

SELKÄYDINHERMOT

1. Kaulapunos: muodostunut neljästä ylimmästä kaulahermon etuhaarasta. siitä lähtee palleahermo.

2. Hartiapunos: muodostunut 4 alimmasta kaulahermon ja ylimmästä rintahermon etujuurista. hermottaa käden lihaksia.

• kyynärhermo: hermottaa pikkurilliä ja nimetöntä. jos tämä hermo katkeaa sormien saksiliike ei onnistu.
• keskihermo: hermottaa peukalon-, etu-, keski- ja puoleksi nimettömän kämmen puolta sekä näiden sormien kärkiä kädenselän puolelta. jos tämä hermo halvaantuu pinsettiote ei onnistu.
• värttinähermo: hermottaa peukalon, etu- ja keskisormen kädenselän puolta, sormien ja ranteen ojentajalihaksia ja kolmipäistä olkalihasta.
• lihas-ihohermo: hermottaa kyynärvarren ihoa ja hauislihasta.
• kainalohermo: hermottaa olkavarren ihoa ja paria hartian lihasta.
• kylkivälihermo: hermottaa kylkivälilihaksia ja rintakehän ihoa.

3. Lanne-ristipunos: muodostunut lanne ja ristihermojen etuhaaroista.

• reisihermo: hermottaa nelipäistä reisilihasta
• lonkka- eli iskiaishermo: haarautuu säärihermoksi, joka hermottaa kolmipäistä pohjelihasta ja yhteiseksi pohjehermoksi, joka hermottaa säären etuosan lihaksia. jos säärihermo halvaantuu varpaille nousu ei onnistu ja jos yhteinen pohjehermo halvaantuu jalkaterä riippuu ja käveleminen onnistuu vain jos jalkaterä nostetaan todella korkealle.

AUTONOMINEN HERMOSTO

1. Parasympatikus

• preganglionaarinen neuroni lähtee kraniaalisesta osasta eli ydinjatkeen ja aivosillan kohdalta tai kaudaalisesta osasta eli selkäytimen alaosasta.
• kraniaalisesta lähtevät parasympaattiset hermosyyt kulkevat aivohermojen mukana ja kaudaalisen osan hermosyyt kulkevat ristihermojen mukana ja hermottavat lantion elimiä.
• preganglionaarisen ja postganglionaarisen hermon synapsi eli hermosolmu on lähellä kohdesoluja.
• molempien neuronien välittäjäaine on asetyylikoliini
• vaikutus: ruuansulatuskanavan toiminta vilkastuu, sydämen toiminta hidastuu, pupilli supistuu, sylkirauhasista seroosia sylkeä jne.

2. Sympatikus

• sympaattinen hermorunko kulkee selkärangan molemmin puolin
• muodostunut sympaattisista ganglioista, joista lähtevät aksonit kulkevat kohde-elimiin selkäydinhermoissa tai valtimoita seurailevissa sympaattisissa hermoissa.
• preganglionaarinen neuroni lähtee selkäytimestä ja se synapsoi postganglionaarisen neuronin kanssa kaukana kohdesolua.
• välittäjäaine preganglionaarisessa neuronissa on asetyylikoliini ja postganglionaarisessa noradrenaliini.
• vaikutukset: verenpaineen nousu (supistaa ihon ja sisäelinten ja ääreisverenkierron verisuonia, mutta laajentaa lihasten ja sydämen verisuonia), sykkeen kiihtyminen, hengitystiet avartuvat, pupilli suurenee, sylkirauhasista mukoosia sylkeä, ruuansulatuskanavan toiminta hidastu, adrenaliini tehostaa glykogenolyysiä, hien eritys lisääntyy ja karvat saattavat nousta pystyyn

MOTORISET TOIMINNOT

Lihasheijasteet eli refleksit= yksinkertainen lihastoiminnan muutos joka syntyy kerrasta toiseen tahdosta riippumatta samanlaisena.

1. Venytysheijasteet ja jänneheijasteet

• polviheijaste: kun lumpiojännettä kopautetaan polvilumpion alapuolelta jänne venyy ja nelipäinen reisilihas venyy ja käämin keskikohta venyy jolloin siitä lähtevät kierteiset hermopäätteet lähettävät impulsseja selkäytimeen etuhaaraa ja takajuurta pitkin takapylvääseen ja edelleen etupylvääseen, jossa se synapsoi alfamotoneuronin kanssa. alfamotoneuroni kuljettaa supistumiskäskyn etujuurta pitkin etuhaaraan ja edelleen lanne-ristipunokseen ja reisihermoa pitkin nelipäiseen reisilihakseen, joka supistuu ja näin sääri nykäisee eteenpäin.
• akillesheijaste: kopautus akillesjänteeseen saa aikaan kolmipäisen pohjelihaksen supistumisen.

2. Suojaheijasteet

• koukistusheijaste: raaja vedetään pois kipua tuottavasta paikasta. impulssit kulkevat selkäytimen takapylvääseen, jossa synapsoi välineuronin kanssa joka synapsoi alfamotoneuronin kanssa etupylväässä (polysynaptinen heijaste). takapylväässä primaarinen sensorinen neuroni synapsoi myös sekundaarisen sensorisen neuronin kanssa joka kuljettaa impulssit aivoihin vasta refleksin tapahduttua.
• räpytysheijaste: luomi sulkeutuu jonkin osuessa tai lähestyessä silmää.
• jalustinlihasheijaste: kova ääni saa aikaan jalustimessa olevien lihasten supistumisen jolloin jalustin jäykistyy ja suojelee nöin sisäkorvaa kovilta ääniltä.

3. Ihoheijasteet

• Babinskin heijaste: kun terävää esinettä vedetään jalkapohjaa pitkin vauvalla varpaat taipuvat ylöspäin ja aikuisella alaspäin. jos aikuisella taipuu ylöspäin kyseessä on hermostovaurio.
• Cremaster-heijaste: kun terävää esinettä vedetään sisäreittä tai vatsan alaosaa pitkin toinen kiveksenkohottajalihas supistuu.
• Vatsaheijaste: kun terävää esinettä vedetään pitkin vatsaa vatsalihakset supistuvat toispuoleisesti.

4. Asentoheijasteet:

• pitävät yllä asentoa ja saavat impulsseja proprioseotoreista, silmästä ja iholta.

5. Imeväisiän heijasteet:

• Astumisheijaste: kun vauvaa kannatellaan ilmassa jalat liikkuvat tarmokkaasti
• tarttumisheijaste: vauvan sormet tarraavat esineen ympärille
• sukellusheijaste: vauvan hengitys pysähtyy kun sen pää laitetaan veden alle. 

Tahdonalaiset motoriset toiminnot

• tarve liikkua syntyy aivorungossa
• tyvitumakkeissa ja pikkuaivoissa syntyy toimintamalleja
• liikekäsky lähtee aivokuoren motoriselta ja osittain myös somatosensoriselta korteksilta kortikospinaali- tai kortikobulbaariradan neuroneita pitkin
• kortikospinaalirata ohjaa selkäydinhermojen motorisia toimintoja ja niiden neuronit synapsoivat suoraan tai välineuronien välityksellä alfamotoneuronin kanssa selkäytimessä tai aivorungossa.
• kortikobulbaarirata ohjaa aivohermojen motorisia toimintoja ja niiden neuronit päättyvät ja aivorunkoon aivohermojen tumakkeisiin.
• neuronit risteävät puolelta toiselle aivorungossa tai selkäytimessä.
• ekstrapyramidaaliradat: lähtevät tyvitumakkeista, talamuksesta, mustatumakkeesta, punatumakkeesta, aivoverkostosta, tasapainohermotumakkeista ja ne kulkevat aivorungon ja selkäytimen välineuroneihin ja gammamotoneuroneihin. ne vastaavat myötäliikkeistä, tasapainoheijasteista, lihastonuksesta, liikesarjojen säätelystä. jos mustatumake on vaurioitunut kuten parkinssonin taudissa lihastonus on suuri eli lihakset ja nivelet jäykät, saattaa esiintyä vapinaa, liikeradat on pienet ja kasvot ilmeettömät. tanssitaudissa vaurio on tyvitumakkeessa jolloin myötäliikkeet saattavat olla itsenäisiä ja esiintyy ylimääräisiä nykiviä liikkeitä. Atetoosissa taas vääntelehtiviä liiikkeitä.
• Pikkuaivot: osallistuvat tasapainon ylläpitoon, korjailevat liikekäskyjä ja ohjaavat nopeita liikesarjoja. Vauriossa tasapainon yllä’pitäminen vaikeutunut (liikkuminen saattaa muistuttaa humalaisen liikkumista), liikkeiden kontrolli kärsii, vapinaa, liikesarjat, myötäliikkeet ja nopeat liikkeet puutteellisia.

AISTIT

• jaotellaan adekvaatin ärsykkeen mukaan mekaanisiin-, kemiallisiin-, termisiin-, elektromagneettiseen- ja nosiseptiseen aistiin.
• mekaanisia aisteja ovat: kuuloaisti, kosketus-, paine-, värinäaisti. Niiden adekvaatit ärsykkeet ovat ääni (kuulo), ihon muodosmuutos (kosketus), suuri muodonmuutos (paine) tai edestakaisin liikkuva mekaaninen kosketus (värinä).
• termisiä aisteja ovat: kylmän- (15-35) ja lämpimän aisti (35-45). Kuuman aistimus on yhdistelmä kylmää, lämmintä ja kipuaistimusta. adekvaatti ärsyke on lämpötila.
• kemiallisia aisteja ovat: haju- ja makuaisti. adekvaatti ärsyke on jokin kemiallinen aine. Makuaistimus on myös osaksi hajuaistin ansiota sillä aromien nousu nenäonteloon tunnetaan makuna. jos siis nenäontelo on tukossa flunssan takia maistaminenkin saattaa olla vaikeutunut.
• Sähkömagneettinen aisti: näköaisti. adekvaatti ärsyke näkyvä valo (aallonpituusalue n. 400-700 nm). valo on aaltoliikettä ja fotonien virtaa.
• Nosiseptinen aisti: kipuaisti. sen tehtävä on varoittaa jostain kudoksia uhkaavasta tekijästä. adekvaatteja ärsykkeitä ovat tarpeeksi kova mekaaninen ärsytys, huomattava kuumuus tai kylmyys, jotkut kemialliset aineet mm. vaurioituneista kudoksista vapautuvat aineet (kaliumionit), asetyylikoliini, pH:n lasku (mm. maitohappo), hapen puute. Kutina on kivun erikoislaatuinen alamuoto.

-reseptorit ovat vapaita hermopäätteitä (kosketus, paine, värinä, kipu, kylmä, lämmin), hermohaarojen pääte-elimiä (kosketus, paine) tai reseptorisoluja (kuulo, näkö, haju, maku).

KIPUAISTI

1. pintakipu: tuntuu iholla ja pinnallisissa limakalvoissa. nopeat hermosyyt välittävät terävää, tarkasti paikannettavaa kipua ja hitaat hermosyyt epämääräistä, jomottavaa kipua.

2. Syväkipu: tuntuu luissa, luukalvoissa, lihaksissa, nivelpusseissa, jänteissä. se on särkyä ja jomottavaa kipua (päänsärky, reumasärky, hammassärky).

3. Sisälmyskipu: jaetaan viskeraaliseen- ja parietaaliseen kipuun. Viskeraalinen kipu tulee sisäelimistä ja se on vaikeasti paikannettavaa epämääräistä kipua, johon voi liittyä autonomisen hermoston vaihteluita. Paretaalinen kipu tulee taas kehononteloiden seinämistä ja se on tarkasti paikannettavaa. Yleensä sisäelimestä alkava tauti on ensiksi viskeraalista ja muuttuu parietaaliseksi levitessään ympäröiviin kalvoihin. Tämä johtuu siitä, että monissa sisäelimissä ei ole kipureseptoreita, mutta niitä ympäröivissä kalvoissa on runsaasti.

4. Projektiokipu: kipu tulee hermon hermottamalta alueelta eli esim. kyynärpään kolautus tuntuu pistävänä kipuna kyynärhermon hermotusalueella pikkurillissä ja nimettömässä tai hermojuuren puristuminen selässä tuntuu kipuna jalassa (iskiaiskipu).

5. Heijastuskipu: sisäelimestä tuleva kipu tuntuu tulevan iholta esim. infarktikipu tuntuu puristuksena rintakehässä ja vasemmassa kädessä.

ASENTO- JA LIIKEAISTI

• reseptorit ovat proprioseptoreita eli ne välittävät tietoa kehon asennosta tai liiketilasta.
• näitä reseptoreita ovat lihasten, jänteiden ja nivelpussien reseptorit sekä sisäkorvan pyöreän ja soikean rakkulan asento- ja kaarikäytävien liikereseptorit.

lihaskäämin toiminta:

• käämi sijaitsee lihassolun sisällä ja vain sen päät ovat supistumiskykyisiä, mutta keskikohta supistumiskyvytön. Gammamotoneuronit herkistävät lihaskäämiä supistamalla päitä. näin esivenytetty käämi reagoi herkemmin lisävenytykseen. Keskikohta voi myös venyä kun koko lihas venyy passiivisesti (esim. kopautettaessa jännettä). Keksikohdan venyessä syystä tai toisesta siitä lähtevät kierteiset hermopäätteet lähettävät sensorisia neuroneita pitkin tiedon selkäytimeen ja supistumiskäsky kulkee lihakseen alfamotoneuroneita pitkin. Näin lihas supistuu ja raaja nykäisee eteenpäin esim. venytysheijasteessa. Mitä enemmän gammamotoneuronit lähettävät impulsseja käämiin sitä enemmän lihaksessa on tonusta eli jänteyttä eli sitä herkemmin se reagoi venytykseen.

Sisäkorvan asentoreseptorit:

• sijaitsevat sisäkorvan simpukan pyöreässä ja soikeassa rakkulassa.
• ovat karvasoluja, joita yhdistää hyytelömassa, jonka päällä on kalsiumkarbonaatista muodostuneita tasapainokiviä, jotka heiluttavat hyytelömassaa eri suuntiin jolloin kasvasoluista lähtee impulsseja kuulo-tasapainohermoa pitkin aivoihin.
• asentoreseptoreihin vaikuttavat pään eri asennot painovoimakentässä sekä suoraviivainen kiihtyvä ja hidastuva liike.

sisäkorvan liikereseptorisolut:

• sijaitsevat simpukan kaarikäytävissä (3 kpl), jotka sijaitsevat toisiinsa nähden kaikissa kolmessa avaruuskulmassa.
• nekin ovat karvasoluja joita yhdistää toisiinsa hyytelömassa. nesteen virtaus taivuttaa hyytelömassaa eri suuntiin, jolloin karvasoluista lähtee impulsseja kuulo-tasapainohermoa pitkin aivoihin.
• liikereseptoreihin vaikuttaa pään kiihtyvä ja hidastuva kiertoliike.
• kaarikäytävät auttavat myös silmiä kohdistumaan samaan pisteeseen pään kiertoliikkeen aikana mikä on tarkan näkemisen edellytys. silmien liikettä tiettyyn suuntaan ja nopeaa palautusliikettä kutsutaan nystagmukseksi ja sen aiheuttaa kaarikäytävien nestevirtaus. sisäkorvavika aiheuttaa nystagmusta ja sitä ei saisi siis terveellä olla.

MAKUAISTI

• makureseptorisolut eli makusilmut sijaitsevat pääasiallisesti kielessä, mutta myös muualla suuontelossa.
• ne ovat herkkiä aistimaan neljää/viittä perusmakua: makea, hapan, kitkerä, suolainen ja umami eli lihaisa.
• reseptorisolut ovat synasin kaltaisessa yhteydessä joko kieli-kitahermoon (kielen takaosa) tai kasvohermoon (kielen etuosa) riippuen siitä missä kohtaa reseptorisolut sijaitsevat. makuradassa on vain kaksi sensorista neuronia peräkkäin. primaarinen ja sekundaarinen sensorinen neuroni synapsoi talamuksessa ja sekundaarinen sensorinen neuroni kuljettaa impulssit suun somatosensoriselle aivokuorialueelle päälakilohkoon.

HAJUAISTI

• hajureseptorisolut sijaitsevat nenäontelon yläosassa takana sijaitsevassa hajuepiteelissä aivan limakalvon pinnalla.
• ne ovat erikoisia siinä mielessä, että ne sijaisevat aivan limakalvon pinnalla ja uusiutuvat jopa muutaman viikon välein.
• hajurata on siitäkin poikkeuksellinen, että se ei kulje talamuksen kautta toisin kuin muut aistiradat.
• reseptorisolun aksoni kulkee seulaluun reikien läpi hajukäämiin, jossa se synapsoi sekundaarisen neuronin kanssa joka kuljettaa hajuimpulssit useaan kohtaan limbistä järjestelmää.

KUULOAISTI

• ihmisen kuuloalue on n 20-20000 Hz. siitä korkeampia ääniä kutsutaan ultraääniksi ja matalampia infraääniksi. ääniaallot ovat mekaanista paineenvaihtelua.
• korvalehti kerää ääniaallot.
• ne etenevät korvakäytävää pitkin tärykalvoon, joka rupeaa värähtelemään.
• Tärykalvosta ääniaallot siirtyvät välikorvan kuuloluuketjuun (vasara, alasin ja jalustin), jotka alkavat myös värähdellä vahvistaen sitä ja välittäen tärykalvon värähtelyn sisäkorvan eteisikkunan liike-energiaksi (vasara on kiinni tärykalvossa ja jalustin eteisikkunassa).
• ääniallot siirtyvät nesteen täyttämään sisäkorvaan siten,että ne etenevät eteisikkunasta lähtevää eteiskäytävää pitkin simpukan kärkeen jossa sen erottaa kuulokäytävästä luuharju. eteiskäytävän ja kuulokäytävän väliin jää simpukkatiehyt ja Cortin elin, jonka päällä kuuloreseptorisolut sijaitsevat.
• eteiskäytävän perilymfa alkaa siis värähdellä ja värähtely välittyy Cortin elimen tyvilevyyn jolloin se alkaa värähdellä.
• tyvilevyn värähtely saa aikaan sen päällä sijaitsevien kuuloreseptorisolujen eli karvasolujen sukakarvojen taipumisen niiden yläpuolella sijaitsevaa katekalvoa vasten.
• näin niissä syntyy reseptoripotentiaali eli ne depolarisoituvat.
• aktiopotentiaali kulkee kuulo-tasapainohermon neuroneita pitkin siten, että reseptorisolu synapsoi primaarisen sensorisen neuronin kanssa simpukan akselissa. primaarinen ja sekundaarinen neuroni synaproi aivorungossa. 2. ja 3. neuroni myöskin aivorungossa ja 3. ja 4. neuroni talamuksessa. 4. neuronin aksonit kuljettavat impulssit primaariselle kuuloalueelle ohimolohkoon, josta impulsseja kulkee vasemmassa ohimolohkossa sijaitsevaan Wernicken alueeseen eli sensoriseen puhealueeseen. Se mahdollistaa kuullun puheen ymmärtämisen.
• äänen taajuuden eli korkeuden havaitseminen perustuu siihen, että matalampitaajuiset ärsyttävät simpukan kärjessä sijaisevia reseptorisoluja kun taas korkeataajuiset äänet pysähtyvät jo lähelle eteisikkunaa ja ärsyttävät siellä sijaitsevia reseptorisoluja. Eri korkuisilla äänillä on myös eri kohdassa kuuloaluetta niiden edustusalueet.
• äänen suunnan tajuaminen perustuu siihen, että ääni vaikuttaa toiseen korvaan hiukan (n. 0,001 s) aikaisemmin kuin toiseen.
• kovilta ääniltä korva suojautuu supistamalla kuuloluuketjun lihaksia, mikä jäykistää kuuloluuketjua (jalustinlihasheijaste). jos ääni on todella äkillinen saattaa se vaurioittaa kuuloa sillä supistuminen tapahtuu hiukan viiveellä.
• korvatorven merkitys: korvatorvi avautuu välikorvaan ja nenänieluun. se on yleensä kiinni, mutta avautuu nieltäessä tai haukoteltaessa. näin se pitää välikorvan ilmanpaineen samana kuin ulkoilman paineen. jos korvatorvi tukkeutuu esim. tulehduksen vuoksi täryontelossa olevaa ilmaa imeytyy pikku hiljaa verenkiertoon ja tärykalvo taipuu sisäänpäin mikä heikentää kuuloa.

NÄKÖAISTI

• näkyvän valon aallonpituusalue on n. 400-760 nm. valo on hiukkasvirtaa (fotoneita) ja aaltoliikettä.
• valo kulkee sarveiskalvon, etukammion, pupillin, linssin ja lasiaisen läpi ennen kuin se osuu verkkokalvolle.
• verkkokalvolla valo kulkee gangliosolujen ja bipolaarisolujen läpi ennen kuin osuu näköreseptorisoluihin (sauva- ja tappisoluihin). tarkan näkemisen alueella eli foveassa ja keltatäplässä muut kerrokset ovat kuitenkin suuntautuneet sivuille jolloin n eivät häiritse valon kulkua reseptoreihin. fovean keskustassa ei ole lainkaan sauvoja eikä verisuonia vaan vain tappeja. sauvat ovat erikoituneet hämäränäköön ja tapit (puna-, viher ja siniherkät) värien näkemiseen.
• valon fotonin absorboituminen reseptorisoluihin saa aikaan niissä monia fotokemiallisia reaktioita. sauvojen näköpurppuran eli rodopsiinin valoherkän osan eli retinaalin 11-cis-sidos muuttuu trans-muotoon ja myös opsiinin eli proteiinin rakenne muuttuu jolloin se irtoaa retinaalista. tämän reaktion vaikutuksesta sauvojen ulkojäsenen kationikanavat eli Na-kanavat sulkeutuvat ja sen solukalvo hyperpolarisoituu. hyperpolarisaatio välittyy seuraaviin neuroneihin siten, että impulssivirta aivoihin vähenee. sauvojen sisäjäsenestä erittyy glutamaattia, joka sitoutuu hyperpolarisoituneisiin bipolaarisoluihin, jolloin ne depolarisoituvat ja näin impulssi leviää edelleen gangliosoluihin, joiden aksoneista näköhermo on muodostunut.
• keskikuopassa erotuskyky on paras sillä siinä kullakin reseptorisolulla on oma näköratansa ja puolet näköaivokuoresta toimii sen alueen projektioalueena.
• kummankin silmän näköhermoista puolet risteää puolelta toiselle näköhermoristissä ennen talamusta. talamuksessa ne synapsoivat 3. neuronin kanssa, joka kuljettaa näköimpulssit primaariselle näköalueelle takaraivolohkoon. sieltä impulsseja kulkee sekundaariselle näköalueelle ohimolohkoon, jossa näköinformaation tulkintaa tapahtuu lisää.
• Värien näkeminen perustuu siis tappien toimintaan ja aivojen värianalyysiin, joka ottaa huomioon tappien toiminnan suhteellisen voimakkuuden. näin ihminen pystyy erottamaan satoja eri värejä ja intensiteettieroja. Lisäksi aivot vertaavat nähtyä väriä ympäröiviin väreihin ja tekevät sen perusteella analyysin väristä.
• Aivojen osuus näkemisessä: näköinformaatio on ehtinyt muokkautua huimasti jo verkkokalvolla, etenkin gangliosoluissa jotka terävöittävät ja poimivat esiin erilaisia rajaviivoja, ja talamuksessa. Primaarisella aivokuorella on yksinkertaisia soluja jotka reagoivat näkökentän erilaisiin viivoihin. Lisäksi siellä on kompleksisia ja hyperkompleksisia soluja, jotka vertailevat näköinformaatiota sekä osallistuvat liikkeen havaitsemiseen ja havaintojen jäsentämiseen. Lisäksi aivokuorelta lähtee efferenttejä hermoratoja jotka vaikuttavat sensuuriin.
• syvyysnäkö perustuu oikean ja vasemman silmän välittämiin eroihin, sillä niiden näkökentät menevät vain osittain päällekkäin. Lisäksi siihen vaikuttaa esineiden koko ja aivojen niiden vertaileminen keskenään. Myös liike auttaa hahmottamaan kolmiuloitteisuutta.

valoadaptaatio= kirkkaan valon osuessa silmiin pupillin kurojalihas supistuu parasympaattisen hermoston vaikutuksesta ja pupilli pienenee. näin vain n. 1/30 siitä valosta joka normaalisti pääsisi verkkokalvolle pääsee silmään. valon vaikutuksesta näköpigmentti pilkkoutuu.

hämäräadaptaatio= hämärässä pupillin laajentajalihas supistuu sympaattisen hermoston vaikutuksesta ja pupilli laajenee. Näin silmään pääsee enemmän valoa. Näköpigmentit muodostuvat uudetaan ja neuronireitit muodostuvat uudestaan siten, että gangliosolut keräävät impulssit laajemmasta joukosta sauvoja, jolloin valoherkkyys kasvaa mutta erotuskyky heikkenee.

lähellekatsomisrefleksi= akkommodaatio-konvergenssi-pupillin supistuminen. Akkommodaatiolla tarkoitetaan silmän sopeutumista. Siinä sädekehän sädelihas supistuu ja ripustinsäikeet löystyvät jolloin linssistä tulee pallomaisempi eli kuperampi. Tätä tapahtuu normaalisilmässä katsottaessa lähelle, sillä ilman akkommodaatiota valonsäteet leikkaisivat verkkokalvon takana jolloin tarkka kuva ei muodstuisi verkkokalvolle. Konvergenssilla tarkoitetaan näköakseleiden suuntautumista samaan suuntaan. Lopuksi myös pupilli supistuu mikä terävöittää näköä sillä taittovirheet jäävät pois.

Konsensuaalinen valorefleksi=jos toisen silmän pupilli supistuu niin myös toisen silmän pupilli supistuu.

Ametropiat:

Likitaittoisuus: likitaittoisen ihmisen silmämuna on taittokykyynsä nähden liian pitkä, jolloin kuva muodostuu lepotilassa verkkokalvon eteen. Tarvitaan koverat lasit jotka siirtävät kaukopisteen äärettömän kauas silmästä ja näin sinne syntyy valekuva eli voidaan nähdä kauas. Yleensä nuoret tarvitsevat tällaiset miinuslasit, mutta ikääntymisen aiheuttama akkommodaatiokyvyn heikkeneminen tulee myöhään.

Kaukotaittoisuus: Kaikotaittoisen ihmisen silmämuna on taittokykyynsä nähden liian lyhyt, jolloin kuva muodostuu lepotilassa verkkokalvon taakse. Akkommodoituminen vaatii sädelihaksen jatkuvaa supistumista mikä aiheuttaa päänsärkyä. Kaikotaittoinen ei näe lähelle sillä likipiste on kaukana silmästä. Ikääntymisen aiheuttama akkommodaatiokyvyn heikkeneminen tulee aikaisella iällä. Tarvitaan lisää taittovoimaa eli +-lasit eli kuperat lasit, jotka siirtävät likipisteen kauemmas silmästä.

Monitaittoisuus: linssin kaarevuussäteet ovat erilaiset eri suunnissa jolloin silmällä ei nähdä tarkasti millekään etäisyydelle. Tämä saattaa johtua siitä että sarveiskalvoon on muodostunut kohoumia tai kuoppia esim. onnettomuudessa. Tarvitaan sylinterilasit.

Kammionesteen tehtävä: kammionestettä erittyy sädekehän takapoimuista ja se siirtyy takakammioon. sieltä se kulkeutuu etukammioon ja poistuu sarveiskalvon ja kovakalvon suoniin. Se tuo ravinteita linssille ja sarveiskalvolla ja lisäksi pitää paineellaan silmämunan pyöreänä. Jos kammionesteen kulkureitti on tukossa eli kammioneste ei pääse poistumaan silmästä, aiheuttaa jatkuvasti syntyvä kammioneste silmän paineen kasvamista eli viherkaihia eli glaukoomaa.

Kyynelnesteen reitti ja tehtävä: Kyynelnestettä muodostuu silmän yläkulmassa sijaitsevassa kyynelrauhasessa. Sieltä se kulkee silmäkulmaan ja osa poistuu kyynelpisteistä pois silmästä. Osa nesteestä jatkaa kulkua kahta kyyneltiehyttä pitkin kyynelpussiin, josta lähtevä kyynelkanava avautuu nenäonteloon alakuorikon alle tai eteen. Kyynelnesteen erittymisen saa aikaan parasympatikusärsytys ja erilaiset tunnetilat. Sen tehtävä on tuoda ravinteita sarveiskalvon soluille, kostuttaa ja huuhdella silmän etupintaa, lisäksi se sisältää pieneliöiden kasvua hillitsevää lysotsyymi-entsyymiä.

SYDÄN

Sydämen seinämän kerrokset

1. perikardium=sydänpussi: ulompi lehti on kiinni rintakehässä ja sisempi sydänlihaksessa. ontelossa kitkaa vähentävää nestettä

2. myokardium=sydänlihas: vasemman kammion paksuus on suurin sillä se joutuu pumppaamaan verta systolessa suurinta painetta vastaan

3. endokardium=sydänlihaksen sisäkalvo: sidekudoksinen tyvikalvo ja endoteeli. sydämen läpät ovat endokardiumin poimuja, joten sisäkalvon tulehdus eli endokardiitti leviää myös läppiin aiheuttaen läppävikoja.

Läpät

• eteis-kammioläpät ovat purjeläppiä: oikea nimeltään trikuspidaaliläppä ja vasen bikuspidaaliläppä
• kammio-valtimoläpät ovat taskuläppiä: vasemman kammion ja aortan välinen läppä on nimeltään aorttaläppä ja oikean kammion ja keuhkovaltimorungon välinen keuhkovaltimoläppä.
• sydänäänet johtuvat läppien sulkeutumisesta: systolinen eteis-kammioläppien ja diastolinen kammio-valtimoläppien sulkeutumisesta
• sivuäänet voivat johtua läppävioista (ahdas läppä, vuotava läppä) tai verenvirtausnopeuden kasvamisesta (turbulenttinen virtaus) joka voi johtua anemiasta, kuumeesta tai ruumiillisesta rasituksesta. systolinen sivuääni voi olla normaali, mutta diastolinen on aina merkki sairaudesta.

Sydänlihaksen verenkierto

• sepelvaltimot lähtevät